Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Ennätyksen hetket ovat nyt käsillä: Kouvola on nostamassa rimaa korkealle…
Blogi |

Ennätyksen hetket ovat nyt käsillä: Kouvola on nostamassa rimaa korkealle – myös vuoden korkeimman lämpötilan lukemaa hätyytellään

Tyyni kesäaamu Hillosensalmella Valkealassa Kouvolassa.
Aurinkoinen, heikkotuulinen ja poutainen sää suosii lämpötilan kohoamista korkeuksiin. Kuva: Maarit Siitonen, Kouvola, Arkistokuva

Sää on nyt osassa maata hyvin kuumaa. Viikon puolivälin vaiheilla on odotettu asemakohtaisen helleputkiennätyksen rikkoutuvan sekä vuoden toistaiseksi korkeimman lämpötilalukeman menevän uusiksi.

Helleputkeen, jolloin aina jossain päin maata on mitattu hellettä, on lisätty mittaa päivä toisensa jälkeen aina 17. kesäkuuta lähtien ja tällä hetkellä menossa on tämän hellejakson 28. päivä. Helleputken ensimmäisenä päivänä helteelle yllettiin juuri ja juuri Heinolassa, mutta toisena päivänä jo laajemmin etelässä ja maan keskivaiheilla. Tänä koko maan helleputken toisena hellepäivänä, 18. kesäkuuta, sää lämpeni helteiseksi myös Kouvola Anjalan asemalla.

Muualla maassa hellesään välissä on siellä täällä esiintynyt viileämpiäkin hetkiä, kun ylle on virrannut viileämpää ilmaa tai päivän sateet ovat laskeneet lämpötilaa. Kouvolan Anjalan asemalla lämpötila on jaksanut kivuta hellelukemille asti myös hieman vähemmän helteisinä päivinä.

Heinäkuun puolivälin lähestyessä kuumaa ilmaa on päässyt virtaamaan ylle, ja se on kattanut laajalti maan etelä- ja keskiosan. Ylle on päässyt ulottumaan korkeapaine, joka pitää alueen säätä laajalti poutaisena ja aurinkoisena. Aurinko on päässyt korkeapainesäässä kuumentamaan säätä alkuviikon mittaan ja sää on ollut jo aamuisin helteistä, eli lämpötila on ollut vähintään 25,1 astetta. Etenkin maan itä- ja eteläosassa lämpötila ampaisi keskiviikkoaamun aikana 14. heinäkuuta  jälleen nopeasti hellelukemille – myös Kouvolassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kun jo ennen aamuyhdeksää Kouvola Anjalan asemalla lämpötila nousi yli 25 asteeseen, se teki keskiviikosta aseman 27. peräkkäisen hellepäivän. Tämä määrä yhtäjaksoisia hellepäiviä peräjälkeen jättää vuodesta 1961 alkavassa asemakohtaisten hellejaksojen tilastossa olevan ennätyksen jo taakseen. Aiempi ennätys oli 26 perättäistä hellepäivää vuodelta 2014, jolloin hellettä esiintyi Helsingin Kumpulan havaintoasemalla 18.7-12.8. sekä Kouvola Utti lentoportintien ja Hattula Lepaan asemilla 17.7.-11.8..

Kouvolan suunnalla hellettä ehtii vielä esiintyä yhtäjaksoisesti lähipäivinä ja uusi ennätys on nostamassa ennätysrimaa korkealle. Tämän hetken ennusteen valossa helleputki voisi venyä asemalla 30-päiväiseksi.

Etenkin pohjoiseen on loppuviikolla jo virtaamassa viileämpää ilmaa ja hellealue vetäytyy vähitellen etelän ylle. Helteiden jatkuminen yleisellä tasolla sekä Anjalan asemalla on vielä ensi viikon sään kehityksestä kiinni.

Lue lisää: Kuumuus kulminoituu: Lämpötila hamuaa kesän korkeimman lämpötilan titteliä, sitten jäädään rajamaille – katso uusin kuukausiennuste!

Vuoden korkeimman lämpötilan laita?

Kuuma sää antaa pituutta helleputkelle, mutta vallitseva tilanne on asettanut myös lämpötilalle valmiudet kohota vuoden korkeimpaan lukemaan. Kuivassa korkeapaineessa pilvisyys jää vähemmälle ja auringonsäteilyä pääsee reippaasti maahan asti.

Maasto on kuivunut kuumassa ja vähäsateiseksikin jääneessä säässä. Sen lisäksi, että ylle levinnyt ilma on jo itsessään kovin kuumaa, korkeapaineen aurinkoisessa säässä maahan absorboituvasta auringonsäteilystä kuluu pienempi osa maaston kosteuden haihduttamiseen, ja suurempi osa säteilystä muuttuu maanpinnan yllä olevaa ilmaa lämmittäväksi säteilyksi kuin tilanteessa, jossa maasto olisi kosteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Korkeapaineessa tuulikin on enimmäkseen heikkoa eikä täten pääse sekoittamaan ilmaa tehokkaasti. Tällöin kuumentuvaa ilmaa pysyttelee maanpinnan lähellä ja se sekoittuu heikommin ylempänä olevaan, tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän, viileämpään ilmaan.

Vuoden toistaiseksi korkein lämpötila on ollut sekä Utsjoen Kevolla 5. heinäkuuta että aiemmin Parikkala Koitsanlahdella 22. kesäkuuta mitattu 33,6 astetta.

Keskiviikkona 14. heinäkuuta lämpötila on kohonnut jälleen 30 asteen yläpuolelle. Puoleenpäivään mennessä kuumin lämpötilahavainto on tehty Puumalan kirkonkylän asemalla: 31,7 astetta. Iltapäiväneljään mennessä lämpötila on etinyt korkeimmillaan nousta 33,1 asteeseen, joka mitattiin Hyvinkään Hyvinkäänkylän ja Vihti Maasojan asemilla. Vielä ennen illan viilenemistä pieni nousu lämpötiloissa on yhä mahdollinen.

Lue myös: Suomessako muka kuuma? Tänään hätyytellään Euroopan kaikkien aikojen lämpöennätystä: "Niin kuumaa, että asfalttikin sulaa"

14.7.2021: Päivitetty tuoreiden, kello 16.00 lämpötilahavaintojen mukaan.

Jenna Salminen

Päivitetty 14.7.2021 klo 16.15

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat