Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikonloppuna lähestyvän myräkkämatalan reitissä yhä seurattavaa:…
Uutiset |

Viikonloppuna lähestyvän myräkkämatalan reitissä yhä seurattavaa: Selvitäänkö säikähdyksellä vai onko syytä pitää varansa?

Tuulta ja aaltoja.
Tuuli voi viikonloppuna yltyä myrskyksi asti Suomenlahdella. Uusimmissa ennusteissa myrskypuuskien riski on yhä olemassa etelä- ja lounaisrannikolla. Kuva: Matti Hietala, Lohtaja, 5.7.2017

Lauantaina lounaasta lähestyvä ja myräkällä uhitteleva matalapaine ei ole vielä täysin lukinnut kohdettansa ja reitti on päivittynyt yhä ennusteissa. Voimakkaiden tuulien uhka ei ole silti vielä väistynyt.

Länsi-Euroopassa on kehittymässä myrskyisten tuulien matalapaine, jonka ennuste tarkentuu hetki hetkeltä. Voimistuvan matalapaineen alue on näkynyt ennusteissa jo jonkin aikaa, mutta sen reitti on vaihdellut suuresti. Mahdollinen reitti Länsi-Euroopasta eteenpäin on kulkenut monesta kohtaa Norjan sekä Itä-Euroopan väliltä. 

Matalapaineen mieli kuin tuuliviiri

Kuluvan viikon mittaan on päivä päivältä näyttänyt varmemmalta, että myräkäksi, mahdollisesti jopa myrskyksi, voimistuva matalapaine tulee Länsi-Euroopan suunnalta kurvaamaan Itämerelle ja suuntaamaan kohti koillista Eurooppaa ja vaikuttaisi viikonloppuna myös Suomen säähän. 

Keskiseltä Itämereltä eteenpäin ennustetussa reitissä on yhä mahdollisuuksia muutoksille, mutta Suomi vaikuttaisi vielä olevan myräkän vaikutuksen tavoitettavissa. Tämän hetken ennusteissa matalapaineen keskus saapuu lauantaina Itämereltä kohti Baltian maita sekä Suomea ja siirtyy päivän aikana Suomenlahdelle, jonka yltä myräkkämatala tulisi jatkamaan iltapäivän ja illan aikana Etelä- ja Kaakkois-Suomen paikkeilta Venäjälle. 

Uusin reitti kulkee nyt viimeisimpiä ennusteita etelämpänä ja lauantain pahimmat, jopa 30 m/s hipovat puuskatuulet ovat iskemässä Viroon. Myös Suomen etelä- ja lounaisrannikon tuntumassa myrskypuuskat sekä maan etelä- ja itäosassa kovat puuskat olisivat kuitenkin yhä mahdollisia ja Suomenlahdellakin keskituuli voi voimistua myrskylukemiin. 

Lue myös: Suomea lähestymässä häijy kesämyräkkä: "Tuhopotentiaalia on, jättäisin menemättä vesille"

Rajuilma riepotteli omenapuita Etelä-Pohjanmaalla heinäkuussa 2011.
Matalapaineen reitti tarkentuu yhä, mutta tämän hetken ennusteissa pahimmat, jopa 30 m/s puhaltavat puuskat olisivat suuntaamassa Viroon. Kuva: Anna Latvala, Lapua, 1.7.2011

Länsirannikon osalta voimakkaat tuulet antavat periksi uusimpien ennusteiden valossa, mutta vielä on haastavaa sanoa täydellä varmuudella, minkä reitin matalapaine lopulta ottaa Suomea lähestyessään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Reitin muutokset takaisin pohjoisemmas tai lännemmäs voivat yhä nostaa länsirannikolla myrskypuuskien riskiä sekä voimistaa tuulia sisämaassa, milloin myräkällä on olemassa tuhopotentiaali monin paikoin – vastaavasti myräkkä voi vielä onnistua väistämään entistä etäämmälle etelään ja tuulten vaikutukset Suomen eteläosassa sekä keskivaiheilla jäädä vähäisemmiksi.

Myräkän tilannetta ja sen päivittyviä ennusteita voit seurata Forecan tuuliennusteen ja sade-ennusteen sivuilta.

Lue myös: Mitä hyötyä ja haittaa sateesta on?

Tuulet voimistavan matalapaineen reitissä voi vielä tulla muutoksia, mutta sateet ovat todennäköisesti saavuttamassa Suomen joka tapauksessa.
Tuulet voimistavan matalapaineen reitissä voi vielä tulla muutoksia, mutta sateet ovat todennäköisesti saavuttamassa Suomen tästä huolimatta. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 30.6.2020

Sateita saatanee silti

Vaikka pahimmat tuulet jäisivätkin etelämmäs, lauantain aikana runsaat sateet ovat todennäköisesti kuitenkin yltämässä lounaasta alkaen etelään sekä maan keskivaiheille ja ukkonen pääsee jyrisemään. Tällä hetkellä runsaimmat sateet vaikuttaisivat mahdollisesti osuvan lounaasta itään kulkevalle alueelle. Myös pohjoisempana esiintyvissä sadekuuroissa on ukkosta mukana. 

Lauantaina lounaasta alkaen sateistuvassa säässä vettä tulee laajalti 10–30 mm, mutta paikoin runsaammatkin sadekertymät ovat mahdollisia. Rankimman sateen alueella vettä voi kertyä nopeastikin, milloin kaupunki- ja taajamatulvien riski kohoaa.

Jenna Salminen

Päivitetty 15.7.2020 klo 21.23

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat