Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: Missä kevät luuraa? Tällainen on pääsiäisen…
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: Missä kevät luuraa? Tällainen on pääsiäisen tienoon alustava ennuste

Joutsenia Jyväskylässä maaliskuun lopussa 2022.
Sää jatkuu vaihtelevana. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 30.3.2022

Tuoreessa kuukausiennusteessa on merkkejä ajankohtaan nähden tavanomaista viileämmästä säästä Suomeen koko huhtikuun ajan ja vielä toukokuun alussakin. Kevät näyttää etenevän hitaasti, vaikka vähitellen sää on kuitenkin hieman lämpenemässä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 7. huhtikuuta julkaiseman kuukausiennusteen perusteella huhtikuu jatkuu viileähkönä tavanomaiseen huhtikuuhun verrattuna.

– Kevät etenee hitaasti, aikataulusta jäljessä. Kuukausiennusteen mukaan keskilämpötilaltaan vuodenaikaan nähden kylmät viikot jatkuvat Suomessa myös tästä eteenpäin. Kylmä ilmamassa jää Suomen, Ruotsin ja Norjan ylle koko tulevan neljän viikon ajaksi, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Jotain valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä, sillä lämpötilat ovat nousemassa hiukan huhtikuun alun lukemista.

– Näillä näkymin pääsiäisen tienoilla on luvassa sekä sateita kaikissa olomuodoissa että aurinkoa. Lämpötila nousee enimmillään vajaaseen 10 asteeseen, Joanna Rinne ennustaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 7.4.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
11.–17.4.Viikko on kokonaisuutena vuodenaikaan nähden kylmä laajalti Suomessa. Etelässä ja lännessä on 1–1,5 astetta keskimääräistä kylmempää, muualla maassa ero keskimääräiseen on 0–0,5 astetta. Sademäärät ovat ajankohdalle tyypillisiä tai tavanomaista suurempia.Hyvä
18.–24.4.Viikon keskilämpötila on tavanomaista kylmempi. Etelässä viikko on hieman keskiarvoa sateisempi, muualla maassa sademäärät ovat ajankohdalle tyypillisiä.Kohtalainen
25.4.–1.5.Sää on lämpötiloiltaan keskiarvoista tai ajankohdan keskiarvoa kylmempää, sademäärät ovat jo huonosti ennustettavissa.Heikko
2.–8.5.Viikko on keskimääräistä toukokuun alun viikkoa kylmempi, sateisuus ennustuu huonosti.Heikko

Huhtikuun 11. päivä alkava viikko: Miltä näyttää pääsiäisen tienoon sää?

Uuden kuukausiennusteen mukaan huhtikuun 11. päivä alkava viikko on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa keskilämpötilaltaan keskimääräistä kylmempi tai keskimääräinen. Suomen etelä- ja länsiosassa ero keskiarvoon on 1–1,5 astetta, muualla maassa 0–0,5 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pohjois-Euroopan sää on matalapainepainotteista.

– Viikkoon mahtuu Suomessa sekä aurinkoa että sateita. Sateet tulevat koko maassa kaikissa olomuodoissa, Lapissa lumeen painottuen. Päivälämpötilat ovat koko maassa plussan puolella, etelässä lämpöä on jopa 5–9 astetta, maan keskiosassa ollaan viiden asteen molemmin puolin ja Lapissa on 1–5 astetta. Suurimmat lumikertymät ovat päivittäisissä ennusteissa viiden senttimetrin luokkaa, painottuen pohjoiseen, Joanna Rinne sanoo.

Sateita tulee Suomessa ennusteen mukaan laajalti keskiarvoinen määrä, pohjoisessa hieman ajankohdan keskiarvoa enemmän.

Myös pääsiäisen tienoon sää näyttää vaihtelevalta.

– Kiirastorstaista alkaen Suomen yli liikkuu matalapaineen keskus sateineen, joten myös pääsiäisenä on odotettavissa sekä sateita että paistetta. Pääsiäisen aikaan lämpötilat voivat olla etelän 5–9 asteesta Lapin 1–5 asteeseen. Sateiden ajoituksista tai yksityiskohdista on vielä liian aikaista sanoa tarkemmin, Joanna Rinne toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa huhtikuun puolivälissä maan eteläosassa 6–10 astetta, maan keskiosassa laajalti 4–8 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 0–6 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennusteen perusteella Euroopan länsipuoliskolla on 11. huhtikuuta alkavalla viikolla tavanomaista lämpimämpää. Euroopan itäpuoliskolla on vuodenaikaan nähden keskimääräisiä lämpötiloja. Turkissa on ajankohtaan nähden kylmää.

Etelä-Euroopassa ja osin Itä-Euroopassa sateet jäävät vähiin, kun taas Britteinsaarilla sateita tulee vuodenaikaan nähden runsaasti.

Huhtikuun 18. päivä alkava viikko: Tavanomaista kylmempi sää jatkuu

Kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa vuodenaikaan nähden kylmänä 18. huhtikuuta alkavalla viikolla. Kylmyys jatkuu myös Ruotsissa ja Norjassa.

– Sateita tulee Suomessa melko keskiarvoinen määrä, etelässä mahdollisesti hieman ajankohdan keskiarvoa enemmän, Joanna Rinne sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Eteläisessä Euroopassa viikko on tämän hetken ennusteen perusteella vuodenaikaan nähden lämmin, Keski-Euroopassa viikon keskilämpötila on ajankohdalle tyypillinen.

Etelä-Euroopassa sademäärät ovat tavanomaisia tai hieman tavanomaista pienempiä. Keski-Euroopassa sateita tulee paikoin hieman keskimääräistä enemmän.

Huhtikuun 25. ja toukokuun 2. päivä alkavat viikot: Mitä tapahtuu huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa?

Kuukausiennuste ulottuu jo vapun ympäristöön asti. Sekä 25. huhtikuuta alkavalla viikolla että 2. toukokuuta alkavalla viikolla on edelleen merkkejä keskimääräistä kylmemmästä säästä Suomeen.

On mahdollista, että Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan vahvistuu tässä vaiheessa korkeapaine.

– Näillä näkymin sää on meillä yhä etenkin maan etelä- ja keskiosassa vuodenaikaan nähden kylmää. Sateisiin ennuste ei ota enää voimakasta kantaa, vaikka toukokuun 2. päivä alkavalla viikolla värit kallistuvatkin Suomessa hieman keskimääräistä pienempien sademäärien puolelle. Muualla Euroopassa signaalit ovat heikentyneet jo selvästi, kertoen sään huonontuneesta ennustettavuudesta, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomessa maan eteläosassa ja osassa länttä keskimäärin maaliskuun lopussa, maan keskiosassa laajalti huhtikuun alkupuoliskolla ja Lapissa laajalti huhtikuun loppupuoliskolla. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen yläpuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Loppukevään ja kesän ennuste julki – katso, miltä näyttää touko–heinäkuun jakso!

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat