Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Tältä näyttävät lähiviikot – talvi kolkuttelee…
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Tältä näyttävät lähiviikot – talvi kolkuttelee jo osassa maata

Lokakuut tuovat jo kylmiä öitä ja aamuja.
Edessä on kylmiä öitä ja aamuja. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 10.10.2023

Uusi kuukausiennuste näyttää tälle viikolle Suomeen jopa 2–5 astetta keskimääräistä kylmempiä viikon keskilämpötiloja. Päivittäisennusteiden mukaan loppuviikolla pakkasta voi olla öisin laajemminkin maan etelä- ja keskiosassa 5–10 astetta ja Lapissa jopa 15–20 astetta. Sademäärät ovat ajankohdan tavanomaisia sademääriä pienempiä. Myös ensi viikolle on merkkejä vähän keskimääräistä kylmemmästä ja vähäsateisemmasta säästä. Koululaisten syyslomia vietetään Suomessa tällä ja ensi viikolla.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 15. lokakuuta.

– Kuukausiennusteen mukaan tämä ja ensi viikko, erityisesti tämä viikko, ovat keskilämpötilaltaan ajankohdan keskiarvoja kylmempiä. Tämän viikon päivittäisennusteissa tämä näkyy osan aikaa pohjoisenpuoleisena ilmavirtauksena, osan aikaa korkeapainesäänä, jolloin erityisesti yöt ovat kylmiä. Päivälämpötilat laskevat koko maassa viikon edetessä. ​​Yleisesti tämä viikko on Suomessa viileydestään huolimatta kuitenkin mainio ulkoiluviikko, sillä sateet jäävät vähiin ja aurinkokin pääsee paistamaan monena päivänä laajalla alueella, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lapissa on ollut lunta jo paikoin jopa 30–40 senttimetriä. Terminen talvi on voinut jo alkaa tai saattaa olla pian alkamassa osassa pohjoista Suomea. Termisen talven katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin nollan asteen alapuolelle.

– Pohjois-Suomessa pysytellään keskiviikosta alkaen laajalti jo termisen talven kaltaisissa vuorokauden keskilämpötilalukemissa ainakin seuraavan reilun viikon ajan, sitä pitemmälle päivittäisennusteet eivät vielä ulotu. Enontekiöllä vuorokauden keskilämpötilat ovat pysyneet pakkasen puolella nyt yli viikon verran, mutta muualla Lapissa käväisyjä plussan puolella on vielä tapahtunut, Joanna Rinne kertoo.

– Lapin lumista ainakin osa saattaa pysyä maassa ainakin seuraavan reilun viikon ajan, sen jälkeinen tilanne riippuu siitä, miten paikallissääennusteet kehittyvät. Eli pysyvä lumi on Lapissa paikoin jo mahdollinen, mutta ei millään tavoin varma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 15.10.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

16.–22.10.

(Viikko 42)

Viikko on 2–5 astetta ajankohdan keskiarvoja kylmempi, mutta vähäsateinen.Hyvä

23.–29.10.

(Viikko 43)

Tavanomaista viileämpi ja vähäsateinen sää jatkuu.Kohtalainen

30.10.–5.11.

(Viikko 44)

Lämpötiloissa eikä sademäärissä näy juurikaan poikkeamia ajankohdan tavanomaisiin arvoihin nähden.Heikko

6.–12.11.

(Viikko 45)

Sää on ajankohdalle tavanomaista tai muuttunut jo huonommin ennustettavaksi.Heikko

Lokakuun 16. päivä alkanut viikko: Koululaisten ensimmäisellä syyslomaviikolla koleaa ja vähäsateista

Koululaiset viettävät tällä viikolla syyslomiaan esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa ja Rovaniemellä.

Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on ajankohdan keskiarvoihin nähden kylmä koko Suomessa ja laajemminkin Pohjois-Euroopassa.

Viikon keskilämpötila on Suomessa laajalti 2–4 astetta keskimääräistä kylmempi, Lapissa jopa 5 astetta keskimääräistä kylmempi. Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan selvästi vähemmän kuin tähän aikaan vuodesta yleensä.

Viikon edetessä Suomessa alkaa vaikuttaa korkeapaine.

– Viikon alkupuolella Suomessa puhaltaa pohjoisenpuoleinen ilmavirtaus. Viikon loppupuolella meillä alkaa vahvistua korkeapaine. Vaikka pilvisyyttäkin on liikkeellä, yleisilmeeltään viikko on varsin aurinkoinen. Päivälämpötilat laskevat viikon edetessä. Suurena osana viikon öistä on odotettavissa pakkaslämpötiloja koko maassa, Joanna Rinne sanoo.

Päivälämpötilat ovat ennusteiden mukaan viikon alussa maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 2–7 asteessa, Lapissa −2 ja 3 asteen välillä. Viikonlopun lähestyessä puolestaan maan etelä- ja keskiosassa on enää 0–3 plusastetta, Lapissa pakkasta on päivälläkin 1–7 astetta.

– Yöt ovat kylmimpiä loppuviikolla korkeapaineen vahvistuessa ja tuulen heikentyessä. Silloin pilvisyydestä riippuen maan etelä- ja keskiosassa pakkasta voi olla laajemminkin 5–10 astetta ja Lapissa jopa 15–20 astetta. Paikalliserot pakkaslukemissa ovat kuitenkin suuria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Hajanaisia sateita eri olomuodoissa tulee siellä täällä.

Sateita on tullut lumena ja räntänä paikoin etelässä asti keskiviikkona. Myös torstaina heikot lumi- ja räntäsateet ovat mahdollisia eri puolilla maata, myös etelässä.

Pysyvän lumipeitteen keskimääräinen saapumisaika tilastoissa 1991–2020.
Pysyvän lumipeitteen keskimääräinen saapumisaika tilastoissa 1991–2020.

Euroopassa matalapaineiden reitti kulkee tällä viikolla Atlantilta Keski-Eurooppaan. Sää on viilentynyt keskisessä Euroopassa. Kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä kylmempää onkin tällä viikolla Pohjois-Euroopan lisäksi osassa keskistä ja itäistä Eurooppaa. Esimerkiksi Saksan Münchenissä lämpötilat ovat pudonneet viime viikon perjantain 27–28 asteen lukemista maanantain reiluun 10 asteeseen.

Euroopassa lämpötiloissa on tällä viikolla suurta paikallisvaihtelua. Eteläisessä Euroopassa on kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpää.

– Esimerkiksi Espanjan suunnalla lämpötila on korkeimmillaan alkuviikolla, paikallisesti lämpötilat lähestyvät Espanjassa jopa 30 asteen lukemia. Toisaalta esimerkiksi Italian ja Kreikan suunnalla sää lämpenee niin, että suomalaisittain hellelukemiin eli yli 25 asteeseen noustaan vasta viikon puolivälin jälkeen, Joanna Rinne ennustaa.

Korkeapaine pitää Fennoskandian sään tällä viikolla tavanomaista vähäsateisempana, mutta muualla Euroopassa on laajalti tavanomaista sateisempaa.

– Euroopan yli liikkuu tällä viikolla useita sadealueita. Sateet ovat runsaita erityisesti Portugalissa, mutta paikallisesti muuallakin. Portugalissa sadetta voi tulla kolmessa vuorokaudessa tiistaista torstaihin laajalti 100–130 millimetriä.

Lokakuun 23. päivä alkava viikko: Suomessa vähän tavanomaista viileämpää ja kuivempaa 

Lokakuun 23. päivä alkavalla viikolla koululaisten syyslomia vietetään muun muassa Lappeenrannassa, Porissa, Kouvolassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Oulussa.

– Vaikka kuukausiennustekarttojen signaalit ovat muuttuneet väreiltään heikommiksi, sään yleistilanne jatkuu samankaltaisena kuin edeltävälläkin viikolla. Korkeapaine vaikuttaa Suomenkin säähän, ja sateita tulee selvästi ajankohdan keskiarvoja vähemmän. Sää on kuitenkin tavanomaista kylmempää, Joanna Rinne sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Euroopassa matalapaineiden reitti kulkee edelleen Atlantilta Manner-Eurooppaan, mutta Fennoskandiassa korkeapaineen tuoma vähäsateinen sää jatkuu.

– Fennoskandiassa on myös yhä tavanomaista viileämpää, mutta suuressa osassa Eurooppaa on tavanomaista lämpimämpää.

Lokakuun 30. ja marraskuun 6. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää jatko?

Lokakuun 30. ja marraskuun 6. päivä alkavilla viikoilla kuukausiennusteessa ei näy Suomeen merkkejä tavanomaisesta säästä poikkeavasta tilanteesta.

– Sää on muuttunut Suomen osalta jo huonommin ennustettavaksi. Kuukausiennusteen mukaan viikot ovat lämpötilan ja sateen viikkokeskiarvojen osalta joko lähellä ajankohdan keskiarvoja, tai ennuste ei enää juuri ota kantaa siihen, miten sää Suomessa kehittyy. Näin voi käydä, jos kuukausiennusteen muodostavat osaennusteet ovat erimielisiä siitä, minkälaisena sää jatkuu, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa keskimääräinen ylin lämpötila on laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2 ja 0 asteen välillä.

Tilastojen mukaan terminen talvi alkaa keskimäärin lokakuun loppuun mennessä jo lähes koko Lapissa sekä osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Kuukausiennusteessa näkyy 30. lokakuuta alkavalle viikolle merkkejä tavanomaista lämpimämmästä säästä itäiseen ja kaakkoiseen Eurooppaan. Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan tavanomaista enemmän eteläisessä ja keskisessä Euroopassa.

Marraskuun 6. päivä alkavalla viikolla kuukausiennusteen signaalit heikkenevät Euroopassa, kun sää muuttuu jo huonommin ennustettavaksi.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Pitkä ennuste marras–tammikuulle: Räväkkä signaali Suomen yllä – näin meteorologi kommentoi talven alkua

18.10.2023: Päivitetty ennustetta.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 18.10.2023 klo 15.18

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat