Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Meteorologi märästä viikosta: Syksyn tuntua – varaudu myräkkään,…
Uutiset |

Meteorologi märästä viikosta: Syksyn tuntua – varaudu myräkkään, tuulituhot mahdollisia

Harmaata ja tuulta Lohtajalla.
Viikko on sateinen ja ajoittain myös tuulinen. Arkistokuva: Matti Hietala

Alkanut viikko tuo Suomeen sateita lähes päivittäin, vaikka ajoittain nähdään myös aurinkoa. Torstain ennusteissa näkyy myrskypuuskia.

Matalapaineita kulkee tällä viikolla taajaan tahtiin Suomen yli. Sää on vaihtelevaa. Runsaimmissa sateissa päivälämpötilat jäävät kymmenen asteen tuntumaan etelässäkin, lämpimimpinä hetkinä voidaan yltää vielä 17–18 asteeseen.

– Viikko on sateinen ja vuodenaikaan nähden viileä, vaikka aurinkoakin mahtuu mukaan. Syksyn tuntuisesta säästä voidaan kyllä puhua lähes koko maassa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Tänään maanantaina pilvisyys vaihtelee. Kuurosateita tulee iltapäivällä monin paikoin, mukana voi olla myös paikallista salamointia. Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa laajalti 14–17 astetta, pohjoisessa 10–17 astetta.

Yöksi sää poutaantuu ja selkenee. Tiistain vastaisen yön lämpötilat ovat enimmäkseen 5–10 asteessa, mutta paikoin lämpötila voi pudota jopa lähelle nollaa. Hallaa voi esiintyä paikallisesti.

Tiistaiksi laaja sadealue

Tiistaille ennustetaan maanantaita yhtenäisempiä sateita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suomeen leviää lännestä laaja sadealue, joka tuo sateita koko maahan. Maan itäosaan sateet leviävät iltapäivän ja illan aikana, illalla sää selkenee maan länsiosassa. Sateet siirtyvät illaksi ja yöksi maan itä- ja pohjoisosan ylle.

Tiistain sademäärät ovat ennusteen mukaan etelärannikolla ja paikoin länsirannikolla 10–15 mm, muualla maassa enimmäkseen 2–5 mm.

Ennuste tiistai-iltapäivälle 8.9.2020.
Ennuste tiistai-iltapäivälle 8.9.2020. Kuva: Foreca

Päivälämpötilat ovat tiistaina 10–16 asteessa. Lämpimintä on idässä, viileintä on puolestaan sateisilla alueilla.

Keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikkoaamun aikana sateet siirtyvät Suomen yltä itään. Sää muuttuu aamua kohden selkeämmäksi maan itäosassakin. Yölämpötilat ovat jälleen 5–10 asteessa. Selkeillä alueilla lämpötila voi paikallisesti pudota lähelle nollaa.

Keskiviikkona päivällä maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta uusi sadealue.

– Yöhön mennessä sadealue kattaa koko maan etelä- ja keskiosan. Lapissa on keskiviikkona aurinkoisempaa, mutta paikoin tulee sadekuuroja. Keskiviikon päivälämpötilat ovat 10–17 astetta. Viileintä on Pohjois-Lapissa ja lämpimintä maan itäosan aurinkoisilla alueilla, joille uusi sadealue ei ole vielä ehtinyt, sanoo Joanna Rinne.

Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 9.9.2020.
Ennuste keskiviikkoiltapäivälle 9.9.2020. Kuva: Foreca

Torstaina myrskypuuskia – tuulituhot mahdollisia

Keskiviikkona Suomeen levinnyt sadealue tuo suureen osaan Suomea sateita myös torstaina. Vettä voi tulla paikoin enimmillään jopa 30 mm. Varsinaista myrskyä ei ainakaan tämän hetken ennusteissa näy, mutta hetkellisissä puuskissa myrskyisä tuuli on mahdollista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennuste torstai-iltapäivälle 10.9.2020.
Ennuste torstai-iltapäivälle 10.9.2020. Kuva: Foreca

– Tuulet voimistuvat merellä ja maan etelä- ja keskiosassa mahdollisesti jopa myrskypuuskiksi asti. Tämä voi aiheuttaa tuulituhoja, toteaa Joanna Rinne.

Tuuliennuste torstai-iltapäivälle 10.9.2020.
Tuuliennuste torstai-iltapäivälle 10.9.2020. Kuva: Foreca

Lue myös: Mitä tarkoitetaan myrskyllä?

Perjantaiksi Suomeen virtaa väliaikaisesti kuivempaa ilmaa, mutta tämän hetken ennusteen mukaan viikonloppuna meille leviää taas uusia sateita. Viikon mittaan sateissa voi olla mukana paikallista, harvalukuista salamointia.

Lue seuraavaksi: Tällainen on tyypillinen syyskuun sää Suomessa

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 7.9.2020 klo 16.38

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat