Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sademäärät kasvaneet eniten Pohjois-Suomessa – trendi näkyy 30 vuoden…
Blogi |

Sademäärät kasvaneet eniten Pohjois-Suomessa – trendi näkyy 30 vuoden ilmastokausien välillä 

Runsas sade voi synnyttää tielle suuria lammikoita. 
Sademäärien ennustetaan kasvavan Suomessa ilmastonmuutoksen mukana. Kuva: Matti Hietala, Vaasa (arkistokuva)

Kolmenkymmen vuoden ilmastovertailukausi vaihtui vuosikymmenen vaihdoksen myötä. Lämpötiloissa näkyi selkeää nousua kaudesta seuraavaan, mutta entä sateissa?

Sademäärissä muutos vertailukaudesta 1981–2010 kauteen 1991–2020 on vähäinen – Suomen keskimääräisen vuotuissademäärän kasvu on vain parin prosentin luokkaa, eli se ei riitä olemaan edes tilastollisesti merkittävä. 

Uudella ja edellisellä kolmikymmenvuotiskaudella on kaksi yhteistä vuosikymmentä. Vertailukausia verrattaessa vertailua tehdään siis todellisuudessa 1980– ja 2010-lukujen välillä.

Kun verrataan toisiinsa aidosti peräkkäisiä kolmenkymmenen vuoden ilmastokausia 1961–1990 ja 1991–2020, muutos Suomen keskimääräisessä vuotuissademäärässä on jo suurempi – noin 9 prosenttiyksikköä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämä on jo riittävän suuri sademäärän kasvu ollakseen tilastollisesti merkittävä.

Kuvaajat näyttävät, missä ja mihin aikaan vuodesta sateet ovat muuttuneet eniten

Vaikka sademäärien muutos ei olisi tilastollisesti merkittävä, kuukausikohtainen tarkastelu Suomen eri alueiden sademääräkuvaajien välillä osoittaa kiinnostavia asioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuvaajilla voidaan nähdä yhtäläisyyksiä eteläisen, keskisen ja pohjoisen Suomen välillä, toisaalta myös eroja.

Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä eteläisessä Suomessa.
Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä eteläisessä Suomessa. Kuva: Foreca
Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä keskisessä Suomessa
Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä keskisessä Suomessa Kuva: Foreca
Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä pohjoisessa Suomessa
Muutokset sademäärissä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä pohjoisessa Suomessa Kuva: Foreca

Äkkivilkaisulta heilahtelut eri kuukausien välillä näyttävät suurilta. Erot uuden ja vanhan ilmastokauden välillä, siis käytännössä 1980– ja 2010-luvun välillä, ovat kuitenkin kuukausittain vain muutamia millimetrejä, usein vain yksi tai kaksi millimetriä.

Vertailun vuoksi – kuukausisademäärät ovat kuukaudesta riippuen tyypillisesti 30–80 millimetrin luokkaa havaintoasemasta riippuen. Parin millimetrin muutos sademäärästä on vielä vähäinen.

Siksi itse numeroita mielenkiintoisempaa onkin katsoa käyrien muotoja, erityisesti niiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Muutamia huomioita:

  • Elokuun keskimääräinen sademäärä on koko maassa vähentynyt tai korkeintaan pysynyt samansuuruisena kuin aiemmin
  • Joulukuun keskimääräinen sademäärä on kasvanut koko maassa eniten
  • Pohjoisessa Suomessa talvikuukausien keskimääräinen sademäärä on kasvanut enemmän kuin etelämpänä

Talvisateiden lisääntyminen pohjoisessa selittyy todennäköisesti sillä, että kylmät korkeapainejaksot, joiden aikana kylmä ilma tulee Jäämereltä tai idästä päin, ovat pohjoisessa vähentyneet. Niiden tilalle on tullut lännestä leviävä vaihteleva sää sadealueineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Toissa talvena kävi juuri näin: etelässä lumia ei tullut juuri lainkaan lauhassa länsivirtauksessa, Lapissa puolestaan lunta satoi valtavat määrät, koska kylmät korkeapaineet eivät olleet pakottamassa matalapaineiden sateita ja lauhaa ilmaa eteläisemmille reiteille.

Sadepäivien määrä on pysynyt lähes samana kaudesta seuraavaan 

Kun seurataan muutosta keskimääräisissä kuukausikohtaisissa sadepäivien määrässä ilmastokaudesta 1981–2010 kauteen 1991–2020, muutos on ollut hämmästyttävän pieni, suorastaan olematon.

Keskimääräinen sadepäivien määrä Suomessa on 6–12 päivän luokkaa, kuukaudesta ja havaintoasemasta riippuen.

Vaikka erot kausien välissä olivat pienet, vähäiset erot myötäilevät edellä havaittuja tuloksia: elokuiset sateet ovat vähentyneet, joulukuiset kasvaneet ja pohjoisessa sadepäivien määrä on lisääntynyt enemmän kuin etelässä.

Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä eteläisessä Suomessa
Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä eteläisessä Suomessa Kuva: Foreca
Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä keskisessä Suomessa
Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä keskisessä Suomessa Kuva: Foreca
Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä pohjoisessa Suomessa
Muutokset sadepäivien määrässä vertailukausien 1981–2010 ja 1991–2020 välillä pohjoisessa Suomessa Kuva: Foreca

Kahta suurilta osin päällekkäistä ilmastokautta verratessa erot jäävät sateissa erittäin vähäisiksi. Suomessa on suuri ero kuukausittaisissa sademäärissä vuosien välillä, ja näin pienet ilmastokausien väliset erot hukkuvat käytännön tasolla täysin taustakohinaan.

On silti kiinnostava nähdä, että pienet erot eivät ole kuitenkaan täysin satunnaisia, ja ne noudattavat selvää kaavaa sekä Suomen eri osissa että eri tarkastelutavoilla: sekä sadekertymiä että sadepäivien määriä tarkasteltaessa.

Vastaava tarkastelu olisi kiinnostava nähdä peräkkäisten ilmastokausien 1961–1990 ja 1991–2020 välisistä eroista sademäärissä ja sadepäivien määrissä; silloin ilmastonmuutoksen aiheuttamat erot Suomen sateissa nousisivat näkyviin huomattavasti selkeämmin.

Lue myös: Suomen ilmasto on lämmennyt viime vuosikymmeninä selvästi – uusi ilmastovertailukausi näyttää, miten paljon

Lue myös: Hyvästi vanhan ajan lumitalvet! Ilmastonmuutos viivyttää lumipeitteen saapumista osassa maata jo tammikuulle asti, katso grafiikat

Joanna Rinne

Päivitetty 4.11.2021 klo 16.43

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat