Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore kuukausiennuste: Edessä jo keväisiä hetkiä, mutta… – ”Kylmä…
Kuukausiennuste |

Tuore kuukausiennuste: Edessä jo keväisiä hetkiä, mutta… – ”Kylmä kyttää ennusteen lopussa”

Joutsenet Palokkajärvellä Jyväskylässä maaliskuussa 2021.
Helmikuu loppuu ja maaliskuu alkaa tavanomaista lauhemmassa säässä. Arkistokuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, maaliskuu 2021

Uuden kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu maaliskuun puolivälin tienoille asti keskimääräistä lauhemmassa säässä. Maaliskuun edetessä polaaripyörre saattaa kuitenkin aiheuttaa vielä kylmiä käänteitä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 25. helmikuuta.

– Kuukausiennuste näyttää, että ensin on ajankohtaan nähden lämmintä, mutta kylmä kyttää ennusteen lopussa, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Maaliskuun puolelle mennään siis kuitenkin ajankohtaan nähden lauhassa säässä.

– Kuukausiennuste on muuttunut nyt vähäsateisempaan suuntaan. Korkeapaine vahvistuu Suomeen ja aurinkoakin nähdään ensi viikolla enemmän kuin tällä viikolla. Välillä on siis oikein keväisiä hetkiä.

Vielä ei kuitenkaan kannata odottaa, että talvi olisi jo kokonaan takana. Napa-alueen polaaripyörre voi aiheuttaa maaliskuussa kylmiä käänteitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ensi viikolla stratosfäärin polaaripyörre heikkenee jälleen, mutta tällä kertaa rajummin kuin aiemmin tänä talvena. Osassa ennusteita tästä seuraa sen jokakeväinen hajoaminen – eli saattaa olla, että polaaripyörteelle jätetään pian hyvästit kesäkaudeksi. Tarkemmin tämä kuitenkin tiedetään muutaman viikon päästä, Anna Latvala sanoo.

Pohjoista napa-aluetta kiertävä polaaripyörre pitää vahvana ollessaan kylmän ilman sisällään, mutta polaaripyörteen heikkeneminen tai hajoaminen mahdollistaa kylmän ilman pääsyn napa-alueelta etelämmäs. Polaaripyörteen heikkenemisen vaikutukset näkyvät viiveellä maanpinnalla.

– Yleensä tällaisessa tilanteessa kylmän sään todennäköisyys kasvaa. Sama näkyy tuoreessa kuukausiennusteessakin: maaliskuun lopulla Suomessa ja Skandinaviassa lämpötila laskee ajankohtaan nähden tavanomaiseksi tai tavanomaista kylmemmän puolelle. Vielä ei siis voi julistaa termistä kevättä alkaneeksi, vaikka maaliskuun alussa onkin melko lämmintä, Anna Latvala toteaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 25.2.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

26.2.–3.3.

(Viikko 9)

Viikko on lauha, lähes koko maassa 3–7 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Suurin poikkeama on pohjoisessa. Sademäärä on tavanomaista pienempi.Hyvä

4.–10.3.

(Viikko 10)

Ajankohtaan nähden lämmin ja vähäsateinen sää jatkuu.Kohtalainen

11.–17.3.

(Viikko 11)

Viikon keskilämpötila saattaa olla vielä tavallista korkeampi. Sademäärä on tavanomainen.Heikko

18.–24.3.

(Viikko 12)

Lämpötila on lähellä keskimääräistä tai sitä kylmempi. Sademäärä on tavanomainen.Heikko

Helmikuun 26. päivä alkanut viikko: Talvilomakausi jatkuu lauhassa säässä – jopa 3–7 astetta keskimääräistä lämpimämpää

Koululaisten talvilomakausi jatkuu niin, että tällä viikolla lomia vietetään Opetushallituksen mukaan muun muassa Tampereen, Jyväskylän, Vaasan, Lahden, Hämeenlinnan, Kokkolan, Kotkan, Kouvolan, Lappeenrannan, Mikkelin ja Seinäjoen kouluissa.

Kuukausiennusteen perusteella tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa enimmäkseen 3–7 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, lähinnä Ahvenanmaalla poikkeama on pienempi. Sateita tulee tavanomaista vähemmän.

– Suomeen virtaa etelästä lauhaa ilmaa Pohjois-Atlantin laajan matalapaineen ja Venäjän korkeapaineen välistä. Ajoittain tulee vesi- ja lumisateita, vaikka kuukausiennusteen mukaan sademäärässä jäädään vähän keskimääräisen alle. Pilvisyys on viikon aikana runsasta, lisäksi ajoittain on sumuista, Anna Latvala kertoo.

Lämpötila sahaa alkuviikosta vähän nollan molemmin puolin. Tälläkin viikolla kannattaa siis varautua liukkauteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ajoväylät ja kävelytiet ovat liukkaita. Tämänhetkisen ennusteen mukaan loppuviikosta sahaaminen nollan ympärillä vähenee niin, että lämpötila on enemmän suojasään puolella, vaikka Lapissa onkin välillä pakkasta. Korkeimmat lämpötilat kohoavat maan etelä- ja keskiosassa 5 plusasteen tienoille tai jopa vähän sen yli.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila on helmi–maaliskuun vaihteessa maan lounaisimmassa osassa 0–2 plusastetta ja maan eteläosassa sekä lännessä −2 ja 2 asteen välillä. Maan keskiosassa ja idässä keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa laajalti 2–6 pakkasastetta, Pohjois-Lapissa on hieman kylmempääkin.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Muuallakin Euroopassa on kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla laajalti keskimääräistä lämpimämpää, mutta Espanjassa ja Portugalissa on monin paikoin tavanomaista viileämpää.

Välimeren rannikolla ja paikoin itäisessä Euroopassa lämpötilat voivat mennä yli 20 asteeseen. Suurin poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on itäisessä Euroopassa.

– Unkarissa, Serbiassa ja Kroatiassa on sisämaassakin paikoin 15–20 astetta, Romaniassa sekä Bulgariassa saattaa ylittyä 20 astetta, Anna Latvala kertoo.

Tavanomaista sateisempaa on kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla esimerkiksi osassa Ranskaa, Isoa-Britanniaa, Italiaa, Kreikkaa sekä Espanjaa.

Maaliskuun 4. päivä alkava viikko: Tavanomaista lauhempi sää jatkuu Suomessa

Kuukausiennuste näyttää Suomeen tavanomaista lämpimämpää ja vähäsateisempaa säätä myös 4. maaliskuuta alkavalle viikolle. Korkeapaine siirtyy Pohjois-Eurooppaan.

– Lauha sää jatkuu. Sademäärä jäänee Suomessa tavallista pienemmäksi. Aurinkoa näkyy todennäköisesti enemmän kuin kuunvaihteen viikolla, Anna Latvala ennustaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Muualla Euroopassa on laajalla alueella tavanomaista maaliskuun alkua lämpimämpää. Poikkeuksen tekee Espanjan ja Portugalin alue, jossa viikon keskilämpötila on lähellä keskimääräistä. Viikko on ennusteen mukaan Euroopassa laajalti tavanomaista vähäsateisempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maaliskuun 11. päivä alkava viikko: Muutosta suursäätilanteeseen?

Kuukausiennuste näyttää nyt 11. päivä maaliskuuta alkavalle viikolle edelleen tavanomaista lämpimämpää säätä Suomeen, mutta jonkinlaista muutosta voi olla edessä.

– Suursäätilanne alkaa tämän kuukausiennusteen mukaan muuttua maaliskuun puolivälin vaiheilla. Islannin ja Grönlannin tienoille alkaa vahvistua korkeapaine. Viikko saattaa olla Suomessa vielä keskimääräistä lämpimämpi, mutta sää voi vaihdella paljon päivien välillä. Sademäärässä ei enää ole poikkeamaa suuntaan eikä toiseen, Anna Latvala sanoo.

Muuallakin Euroopassa viikko on ennusteen mukaan laajalti tavanomaista lämpimämpi. Lounaisessa Euroopassa on sateista.

Maaliskuun 18. päivä alkava viikko: Tuuli voi kääntyä puhaltamaan pohjoisen suunnalta

Uuden kuukausiennusteen lämpötilakartalla ei näy enää paljoakaan poikkeamaa tavanomaiseen 18. maaliskuuta alkavalle viikolle Suomeen.

– Grönlannin ja Islannin ympäristössä on korkeapaine. Viikon keskilämpötila on tämän ennusteen mukaan Suomessa ajankohtaan nähden keskimääräinen tai keskimääräistä kylmempi. Näyttää siltä, että tuuli kääntyy puhaltamaan pohjoisen suunnalta. Sademäärä on tämän ennusteen perusteella Suomessa tavanomainen, mutta se voi johtua ennusteen epävarmuudesta. Etelä- ja Keski-Euroopassa tavanomaista lämpimämpi sää voi vielä jatkua monin paikoin, Anna Latvala toteaa.

Matalapaineiden reitti siirtyy ennusteen perusteella Keski-Eurooppaan, jossa sää olisi tavanomaista sateisempaa.

Tällä hetkellä ECMWF:n ennusteessa on merkkejä keskimääräistä kylmemmästä säästä Suomeen 25. maaliskuuta alkavalle viikolle.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Kevään pitkä ennuste julki: Tältä näyttää maalis–toukokuun tilanne

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat