Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuvat ja lukemat: Tällaista jälkeä teki Päivö-myräkkä – perässä…
Uutiset |

Kuvat ja lukemat: Tällaista jälkeä teki Päivö-myräkkä – perässä rytisevät räväkät sade- ja ukkoskuurot

Päivö-myräkkä kaatoi puun Saarikellon päiväkodin päälle Kuopiossa 30. kesäkuuta 2020.
Päivö-myräkkä kaatoi puun Saarikellon päiväkodin päälle Kuopiossa 30. kesäkuuta 2020. Kuva: Antti Kemppinen, Kuopio, 1.7.2020

Päivö-myräkkä toi Suomeen rankkasateita, kaatoi puita sekä aiheutti sähkökatkoja ja taajamatulvia. Pahimmat tuulet ovat jo ohi, mutta keskiviikkona liikkeellä on räväköitä sade- ja ukkoskuuroja.

Myräkän aiheuttanut matalapaine on siirtynyt pohjoiseen, missä puuskat voivat vielä tänään keskiviikkona olla kovia. Yhtenäisempiä sateita tulee yhä pohjoisessa, maan etelä- ja keskiosassa tulee puolestaan räväköitä sade- ja ukkoskuuroja.

Päivö-myräkän kovimmat myrskypuuskat puhalsivat tiistaina yli 25 m/s. Myrskypuuskia havaittiin eilisen ja viime yön aikana Suomenlahdella, maan itäosassa sekä Kainuussa. Kovin puuska mitattiin Helsingissä Helsingin majakalla, 27,3 m/s. Liperissä kovin puuska oli 26,9 m/s, Kotkassa 26,5 m/s, Siilinjärvellä 25,6 m/s ja Varkaudessa 25,3 m/s.

Puu katkesi tielle Päivö-myräkässä Enonkosken Ihamaniemellä 30. kesäkuuta 2020.
Puu katkesi tielle Päivö-myräkässä Enonkosken Ihamaniemellä 30. kesäkuuta 2020. Kuva: Hanna Justiina Wallenius, Enonkoski, 30.6.2020

Myräkkä on muun muassa kaatanut ja katkonut puita sekä aiheuttanut sähkökatkoja ja taajamatulvia. Energiateollisuuden mukaan sähköttömiä talouksia oli vielä keskiviikkona kello 10 noin 45 000, lähinnä itäisessä Suomessa. Enimmillään sähköttä oli myräkän aikana noin 100 000 kotitaloutta.

Puu kaatui Saarikellon päiväkodin päälle Kuopiossa Päivö-myräkässä 30. kesäkuuta 2020.
Päivö-myräkän aiheuttamia vahinkoja Kuopiossa 30. kesäkuuta 2020. Kuva: Antti Kemppinen, Kuopio, 1.7.2020

Alkuviikolla vettä on tullut parissa päivässä jopa keskimääräisiä kesäkuun sademääriä vastaavia tai ylittäviä lukemia. Maanantain ja tiistain aikana eniten sadetta mitattiin Kangasniemen kirkonkylän havaintoasemalla Etelä-Savossa, 101 mm. Pielavedellä Pohjois-Savossa vettä tuli kahdessa vuorokaudessa 92 mm, Joutsassa Keski-Suomessa 88 mm, Heinolassa Päijät-Hämeessä 78 mm, Porvoossa Uudellamaalla 75 mm, Pyhtäällä Kymenlaaksossa 74 mm ja Vesannolla Pohjois-Savossa 73 mm. Suurin yhden vuorokauden sadekertymä oli tiistaina Pielaveden Venetmäen 91 mm. Tavanomaiset kesäkuun sademäärät ovat Suomessa laajalti 55–75 mm.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivö-myräkkä kaatoi puun tielle Enonkosken Ihamaniemellä 30. kesäkuuta 2020.
Kaatunut puu Enonkosken Ihamaniemellä 30. kesäkuuta 2020. Kuva: Hanna Justiina Wallenius, Enonkoski, 30.6.2020
Päivö-myräkkä toi laajalti runsaita sateita 30. kesäkuuta 2020.
Päivö-myräkkä toi laajalti runsaita sateita 30. kesäkuuta 2020. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 30.6.2020

Saitko kuvan myräkästä tai vahingoista? Laita kuva Forecan sääuutisiin.

Keskiviikkona paikoin räväköitä ukkosia ja sateita

Myräkän aiheuttanut matalapaine kulkee tänään keskiviikkona Kainuun sekä Lapin itäosan yllä pohjoiseen. Sateita tulee edelleen pitkin maan pohjoisosaa. Voimakkaimmat tuulet ovat jo keskiviikoksi laantuneet.

– Tuuli on yhä kuitenkin kohtalaista tai navakkaa idässä ja pohjoisessa, puuskat voivat olla pohjoisessa paikoin kovia. Etelässä ja maan keskivaiheilla sekä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla tulee sadekuuroja, monin paikoin voi ukkostaa. Paikallisesti voimakkaat ukkospuuskat sekä rankat sateet ovat mahdollisia. Iltapäivällä lännestä alkaen sää alkaa poutaantua, ennustaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Päivö-myräkkä katkaisi puun Kontiolahdella.
Päivö-myräkkä katkaisi puun Kontiolahden Herajärvellä. Kuva: Tuula Näreaho, Kontiolahti, 30.6.2020

Keskiviikkona Lapissa sadetta saadaan vielä iltapäivällä laajalti 5–10 mm, paikoin yli 15 mm. Etelämpänä paikallinen vaihtelu sadekuuroissa on suurta.

Sateita saadaan loppuviikollakin.

– Torstaina lounaasta leviää sadekuuroja länteen ja etelään, iltaa kohden sadekuurot siirtyvät maan keskiosaan ja siitä itään. Näissäkin kuuroissa voi olla mukana paikoin ukkosta, etenkin lännessä ja etelässä, toteaa Jenna Salminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Perjantaina kuurosateet ukkosineen liikkuvat kohti pohjoista, idässäkin voi sataa vielä paikoin. Etelässä ja lännessä on päivällä poutaisempaa, kunnes sää alkaa lännestä päin jälleen epävakaistua. Myös viikonloppuna tulee sateita, joissa ukkonenkin on mahdollista.

– Saapuvien sateiden yhteydessä puuskainen tuuli voimistuu. Viikonvaihteessa on mahdollista, että seuraava pippurisempi matalapaine lähestyy lännestä, jolloin myrskypuuskien riski kohoaa jälleen, sanoo Jenna Salminen.

Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Kesäloma edessä? Heinäkuun alun ennuste ei ehkä ilahduta kaikkia

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 2.7.2020 klo 20.10

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat