Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Mikä aiheutti Yhdysvaltojen tuhoisan tornadoaallon? Uhriluvut nousevat…
Uutiset |

Mikä aiheutti Yhdysvaltojen tuhoisan tornadoaallon? Uhriluvut nousevat – tornadot mahdollisia myös loppuviikolla ja jouluviikolla

Tuhoiset tornadot syntyivät Yhdysvalloissa 10.–11.12.2021 kylmän rintaman yhteyteen, joka muodostui eteläisen lämpimän ja pohjoisen kylmän ilman välille.
Tuhoiset tornadot syntyivät Yhdysvalloissa 10.–11. joulukuuta kylmän rintaman yhteyteen. Kylmä rintama muodostui eteläisen lämpimän ja pohjoisen kylmän ilman välille.

Yhdysvaltoja perjantaina ja lauantaina riepotelleiden tornadojen pelätään surmanneen yli sata ihmistä. Tornadot muodostuivat kylmän ja lämpimän ilman jyrkälle rajalle Keskilännessä ja sen eteläpuolisissa osavaltioissa. Tornadot ovat ennusteiden mukaan mahdollisia myös joulukuun edetessä, mutta tulevat tilanteet eivät tämän hetken tietojen mukaan näytä yhtä vaarallisilta, kuin mitä viime viikolla koettiin.

Kymmenien tornadojen “aalto” aiheutti vakavaa tuhoa Yhdysvalloissa myöhään perjantaina ja lauantain vastaisena yönä.

Tornadoja havaittiin useissa osavaltiossa Yhdysvaltojen Keskilännessä ja sen eteläpuolella: Arkansasissa, Illinoisissa, Indianassa, Kentuckyssa, Missourissa, Mississippissä, Ohiossa ja Tennesseessä.

Suurimmat uhriluvut ovat Kentuckysta, missä menehtyneitä on vahvistettu 74. Uhrien lukumäärä voi kuitenkin yhä nousta. Tornadot aiheuttivat valtavaa tuhoa esimerkiksi Mayfieldin kaupungissa Kentuckyssa. Lisäksi kuolonuhreja on raportoitu yhteensä 14 Illinoisista, Tennesseestä, Arkansasista ja Missourista. 

Mikäli tieto vahvistetaan oikeaksi, mitattiin tämän tornadoaallon yhteydessä mahdollisesti mittaushistorian pisimmän matkan Yhdysvalloissa kulkenut tornado. Yksi tuhoa aiheuttaneista tornadoista kulki tämän hetken tietojen mukaan yhteensä noin 365 kilometrin matkan neljän osavaltion alueella Kentuckyssa, Arkansasissa, Missourissa ja Tennesseessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Miten näin paha tornadotilanne syntyi?

Tornadot muodostuvat yleisimmin supersolu-ukkosissa, jotka syntyvät lämpimän sekä kostean ja kylmän sekä kuivan ilmamassan törmätessä.

– Perjantain ja lauantain aikana Pohjois-Amerikan yli liikkui lännestä saapunut, nopeasti edennyt matalapaine. Matalapaineen yhteydessä etelästä peräisin olleen lämpimän ilman ja pohjoisesta peräisin olleen kylmän ilman väliin muodostui voimakas kylmä rintama, jonka yhteyteen syntyi pitkä vyöhyke sateita, niiden joukossa supersolu-ukkosia. Pohjoisempana riehunut talvimyrsky Atticus liittyi samaan matalapaineeseen, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Joulukuu ei tyypillisesti ole aktiivisinta tornadoaikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Vaikka tornadoja esiintyy Pohjois-Amerikassa kaikkina vuodenaikoina, nämä tornadot sijoittuivat ajallisesti selvästi aktiivisimman tornadokauden ulkopuolelle – varsinainen tornadokausi on helmi–maaliskuusta kesäkuuhun. Näin voimakkaan tornadokehityksen mahdollisti suhteellisen lämmin joulukuu yhdistettynä Meksikonlahdelta peräisin olleeseen kosteuteen, ilmakehän epävakaisuuteen, kylmään yläilmakehään ja kylmän rintaman aiheuttamaan nosteeseen sekä sopivaan pyörteisyyteen ilmakehässä, Joanna Rinne luettelee.

Tornadot riehuivat perjantain ja lauantain välisenä yönä pimeän aikaan.

– Tornadojen esiintyminen öiseen aikaan on myös huomionarvoista; usein auringon laskettua tornadot heikkenevät, kun auringon lämmityksen aiheuttamat nousevat ilmavirtaukset loppuvat yön ajaksi. Perjantain ja lauantain tapauksessa muun muassa ilmamassojen välinen voimakas lämpötilaero ja muut laajemman mittakaavan ilmakehän mekanismit ovat pitäneet tornadojen aktiivisuutta yllä yön ajan, Joanna Rinne sanoo.

Uudet tornadot mahdollisia

Lisää tornadoja voi syntyä samoilla alueilla jo loppuviikolla ja edelleen jouluviikolla.

– Ennusteiden mukaan Keskilännen yli kulkee torstain ja perjantain aikana uusi kylmä rintama, jonka yhteydessä esiintyy ukkosia ja mahdollisesti myös tornadoja. Ilmamassa rintaman edellä on vuodenaikaan nähden hyvinkin lämmintä. Myös ensi viikolla ennusteissa on ukkosia ja tornadot ovat mahdollisia, mutta nämä tulevat tilanteet eivät näytä yhtä voimakkailta kuin mitä viime viikolla koettiin, Joanna Rinne ennustaa.

Ennusteiden mukaan ukkoset ja tornadot ovat mahdollisia Yhdysvalloissa 16.–17.12.2021.
Ukkoset ja tornadot ovat mahdollisia Yhdysvalloissa jälleen loppuviikolla samoilla alueilla, missä tornadot aiheuttivat vahinkoa viime viikon lopussa.

Näin tornadot syntyvät

Tornadot ovat paikallisia, mutta hyvin voimakkaita ilmanpyörteitä, jotka liittyvät tyypillisesti voimakkaisiin supersolu-ukkosiin. Tornadojen voimakkuutta mitataan kuusiportaisella asteikolla. Asiantuntijat selvittelevät nyt havainnoista ja tuhoista, kuinka voimakkaita tämän tuoreen tilanteen tornadot lopulta olivat.

Pohjois-Amerikassa voimakkaimmat ja pitkäikäisimmät tornadot syntyvät yleensä, kun Meksikonlahdelta leviää kosteaa ja lämmintä ilmaa, lännestä arojen ja Kalliovuorten suunnalta kuivaa ilmaa ja pohjoisesta kylmää ilmaa.

– Lämmin ilma lähtee nousuun kylmän yläpuolelle. Jos tuulen voimakkuus ja suunta ovat eri korkeuksilla maanpinnasta sopivalla tavalla erilaisia, nousevaan ilmavirtaukseen syntyy kiertyvä liike. Mikäli ilmavirtaukset vievät pyörivää liikettä myös alas maanpinnan tuntumaan, tornado voi syntyä. Tornadoja ei synny kaikkien supersolu-ukkosten yhteydessä. Pohjois-Amerikassa niin sanotulla tornadovyöhykkeellä on usein otollisia olosuhteita tornadojen muodostumiselle, kun lämmin ja kostea Meksikonlahden ilma sekä kylmä ja kuiva ilma pohjoisesta kohtaavat, Joanna Rinne sanoo.

Yhdysvalloissa voimakkaimpien tornadojen halkaisija voi olla jopa kilometrin luokkaa.

Lue myös: Trombin ja tornadon ero – miten ne syntyvät?

CNN:n haastattelema Pohjois-Illinoisin yliopiston professori ja tornadoasiantuntija Victor Gensini sanoo, että nyt nähty tornadoaalto oli yksi Yhdysvaltojen historian merkittävimmistä. Professori Gensini toteaa, että ei ole varmaa, miten ilmastonmuutos vaikuttaa tornadojen esiintymiseen, mutta tornadot saattavat muuttua voimakkaammiksi ja yleisemmiksi, toisaalta myös vaihtelevammiksi. Tornadojen esiintymisen painopiste on viimeisten vuosikymmenien aikana siirtynyt Yhdysvalloissa idemmäksi. Tämä siirros itään päin liittyy tällä hetkellä myös La Niñaan.

Lue myös: Mikä on La Niña ja miten se syntyy?

Suomessa tornadoja kutsutaan nimellä trombi. Suomen trombit ovat huomattavasti Pohjois-Amerikan tornadoja heikompia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

14.12.2021: Päivitetty vahvistettujen kuolonuhrien lukumääriä.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste: Lauha jakso edessä, mutta miltä näyttää joulun lumitilanne? Näin meteorologi kommentoi

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 14.12.2021 klo 11.36

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat