Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Upeaa ulkoilusäätä, aurinkoa ja lämpenevää edessä – kuinka korkealle…
Uutiset |

Upeaa ulkoilusäätä, aurinkoa ja lämpenevää edessä – kuinka korkealle lämpötilat kohoavat?

Maaliskuun aurinkoa ja latu.
Ennusteissa näkyy nyt laajalti aurinkoa viikonlopulle ja ensi viikon alkuun. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, maaliskuu 2022

Suomeen vahvistuu viikonlopuksi korkeapaine. Samalla sää myös lämpenee päivisin alkukeväisiltä tuntuviin lukemiin. Öisin on kuitenkin yhä pakkasia.

Sää on loppuviikolla lämpenemässä.

Perjantaina pohjoisimmassa Lapissa voi tulla jokunen lumikuuro, muualla maassa sää on poutaista.

– Länsituuli heikkenee päivän mittaan ja pilvisyys vaihtelee, aurinko paistaa monin paikoin ohuen pilviharson läpi. Aamulla lämpötila vaihtelee 0 ja −5 asteen välillä, päivälämpötila kohoaa muutamia asteita plussalle. Lounais-Suomessa päästään paikoin 5 plusasteeseen, sanoo Forecan meteorologi Kristian Roine.

Viikonloppuna aurinkoa ja kevättä ilmassa

Viikonloppuna sää on heikkotuulista, aurinkoista ja poutaista koko maassa.

– Päivisin lämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa 4 ja 7 plusasteen välille, myös idässä ja pohjoisessa päästään selvästi plussan puolelle. Toisaalta yöt ovat kylmiä. Öisin pakkasta on etelässäkin noin 5 astetta, maan pohjoisosassa paikoin yli 10 astetta, Kristian Roine ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Aurinkoinen maaliskuun aamupäivä Vaasassa.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomessa maan eteläosassa ja osassa länttä keskimäärin maaliskuun lopussa, maan keskiosassa laajalti huhtikuun alkupuoliskolla ja Lapissa laajalti huhtikuun loppupuoliskolla. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen yläpuolella. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 2.3.2022

Miltä näyttää ensi viikko?

Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon alussa säässä ei tapahdu juurikaan muutoksia.

– Suomi kuuluu edelleen korkeapaineeseen. Koko maassa on aurinkoista poutasäätä. Maan etelä- ja länsiosassa päivälämpötilat kohoavat vielä aavistuksen viikonlopun lukemista, päivisin lämpötila on 5–8 plusastetta, Kristian Roine sanoo.

Itärajalla ja maan pohjoisosassa sää alkaa ensi viikon alussa hieman viiletä. Lapissa on alkuviikolla päivisinkin pakkasta. Yöt ovat edelleen kylmiä koko maassa.

Lue myös: Siitepölykausi on alkamassa toden teolla – ”Ilmastonmuutoksella lienee vaikutusta kukinnan aikaistumiseen ja voimistumiseen”

Vuoden korkein lämpötila tähän mennessä on Jomalassa Jomalabyn havaintoasemalla Ahvenanmaalla 13. tammikuuta mitattu 8,8 astetta.

Viime vuonna maaliskuu oli suuressa osassa maata 1–2 astetta tavanomaista lauhempi. Maaliskuun korkein lämpötila viime vuonna oli Jomalan Jomalabyn havaintoasemalla 23. maaliskuuta 2021 mitattu 14,6 astetta.

Lue seuraavaksi: Uusi pitkän ajan sääennuste huhti–kesäkuulle julki: Tältä näyttää kevään ja alkukesän tilanne!

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 10.3.2022 klo 14.21

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat