Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tältä näyttää kesäsää – katso heinäkuun puoliväliin ulottuva…
Kuukausiennuste |

Tältä näyttää kesäsää – katso heinäkuun puoliväliin ulottuva kuukausiennuste!

Ilta-aurinko maalasi maisemaa sadekuurojen jälkeen.
Kesäsäässä nähdään lähiaikoina niin aurinkoa kuin sateitakin. Arkistokuva: Ari Branthin

Sää jatkuu tuoreen kuukausiennusteen mukaan Suomessa laajalti ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpänä neljän viikon ajan, vaikkakin kovin kuumuus hellittää jo ennen juhannusta. Sää on ollut viime aikoina vähäsateista, mutta nyt ennusteissa näkyy myös sateita. Paikoin sateissa on mukana myös ukkosia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 19. kesäkuuta.

– Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on selvästi ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpi. Sateita tulee juhannusviikon mittaan etelässä ja lännessä ajankohdan keskiarvoa vähemmän, pohjoisessa paikoin tavanomaista enemmän ja muualla maassa ajankohdalle keskiarvoinen määrä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Tiistaina 20. kesäkuuta Suomessa on ylitetty lämpötiloissa ensi kertaa tänä vuonna 30 asteen raja. Kovin kuumuus näyttää kuitenkin väistyvän juhannusviikonlopuksi. Juhannuksen tienoon ennusteissa on myös sateita ja ukkosia. Paikoin sade voi olla jopa rankkaa.

– Juhannusaattona ja juhannuspäivänä sää näyttää olevan osassa Suomea sateinen, mutta suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen. Paras mahdollisuus aurinkoiselle säälle on tiistaina tehdyn ennusteen mukaan etelässä, lounaassa ja Lapissa, mutta sateiden tarkemmat paikat ja ajoitukset saattavat vielä muuttua ennusteiden tarkentuessa. Sää on loppuviikolla alkuviikkoa viileämpää, mutta päivälämpötilat nousevat aurinkoisilla alueilla 20–25 asteeseen, sateessa jäädään 20 asteen alapuolelle, Joanna Rinne ennustaa.

Ensi viikolla korkeapaine Suomen yllä heikkenee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Länsivirtauksilla on mahdollisuus tuoda Suomeen sateita. Sää muuttuu ensi viikolla meillä jopa laajemminkin ajankohtaan nähden sateiseksi. Ensi viikko on kuukausiennusteen mukaan yhä tavanomaista lämpimämpi, mutta viikon keskilämpötilan ero ajankohdan keskiarvoon pienenee selvästi tähän viikkoon verrattuna, Joanna Rinne sanoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 19.6.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
19.–25.6.Juhannusviikon keskilämpötila on enimmäkseen 3–5 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sademäärä on etelässä ja lännessä tavanomaista pienempi, osassa pohjoista tavanomaista suurempi ja muualla maassa tavanomainen. (Viikko 25)Hyvä
26.6.–2.7.Viikko on hieman keskimääräistä lämpimämpi ja sateisempi. (Viikko 26)Kohtalainen
3.–9.7.Viikon keskilämpötila on tavanomaista lämpimämpi. Sade-ennuste kallistuu varovasti vähäsateiseen päin. (Viikko 27)Heikko
10.–16.7.Sää jatkuu edelleen keskimääräistä lämpimämpänä. Sade-ennusteessa on merkkejä hieman tavanomaista vähäsateisempaan suuntaan. (Viikko 28)Heikko

Kesäkuun 19. päivä alkanut viikko: Juhannusviikon alussa kuumaa – lämpötilat laskevat hieman ja sateet yleistyvät juhannusta kohti

Kuukausiennusteen mukaan juhannusviikon keskilämpötila on koko maassa huomattavasti tavanomaista lämpimämpi – eroa keskiarvoon on enimmäkseen 3–5 astetta.

– Vaikka voimakkain korkeapaine alkaa Suomen ja Pohjois-Euroopan päältä purkautua, sää on kuitenkin yhä pikemmin korkea- kuin matalapainepainotteista. Viikon alkupuoli on päivittäisennusteiden mukaan erityisen lämmin ajankohtaan nähden, mutta viikon edetessä kuumin helle taittuu ja sää muuttuu hieman viileämmäksi. Sää on silti ajankohdan keskiarvoihin verrattuna lämmintä juhannusviikonloppunakin, Joanna Rinne kertoo.

Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan juhannusviikolla maan etelä- ja länsiosassa vähemmän kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta ja paikoin pohjoisessa enemmän kuin tähän aikaan yleensä. Muualla maassa sateita tulee ajankohdalle tavanomainen määrä.

Sateet yleistyvät juhannusta kohti ja voivat olla viikon mittaan paikoin ja ajoittain rankkojakin. Ennusteissa on myös ukkosia.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Muuallakin Euroopassa 19. kesäkuuta alkanut viikko on laajalti tavanomaista lämpimämpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sateita tulee selvästi ajankohdan keskiarvoja enemmän Espanjasta Keski-Eurooppaa kohti ulottuvalla vyöhykkeellä, sillä pohjoisen Euroopan korkeapaine pakottaa sateet eteläiselle reitille, Joanna Rinne sanoo.

Kesäkuun 26. päivä alkava viikko: Suomessa hieman tavanomaista lämpimämpää ja epävakaista

Näyttää siltä, että pitkä korkeapainejakso Pohjois-Euroopan yllä päättyy juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Kuukausiennusteen mukaan 26. kesäkuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 0–1,5 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Viikon sademäärät ovat tavanomaista suurempia tai ajankohdalle tavanomaisia.

Sää näyttäisi muuttuvan aiempaa epävakaisemmaksi.

– Korkeapaine väistyy Suomen yltä, ja lännestä leviävien sateiden määrä on juhannusviikkoa runsaampi. Suomessa vaihtelevat aurinkoinen sää ja sadekuurot. Myös lämpötilat laskevat juhannusviikon kuumimmista lukemista, vaikka myös juhannuksen jälkeisellä viikolla koko maassa päivälämpötilat ovat enimmäkseen 20–25 asteessa. Sateissa lämpötilat jäävät kuitenkin alhaisemmiksi. Sadekuuroissa esiintyy todennäköisesti paikoin myös ukkosta, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa kesä–heinäkuun vaihteessa maan eteläosassa 20–24 astetta, maan keskiosassa 18–22 astetta ja pohjoisessa 16–22 astetta, pohjoisessa Lapissa paikoin 14–16 astetta.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu, mutta kaakkoisessa Euroopassa on tavanomaista matalampia lämpötiloja.

– Ajankohdan tavanomaiset lämpötilat ovat kuitenkin siellä suomalaisittain kuumia. Länsivirtaus tuo Eurooppaan runsaita sateita Norjan vuoristoon, muualla on laajalti tavanomaista vähäsateisempaa.

Heinäkuun 3. ja 10. päivä alkavat viikot: Mitä säässä tapahtuu heinäkuun alussa?

Heinäkuun puolelle mentäessä sään ennustettavuus jo heikkenee.

– Kuukausiennusteen mukaan sää näyttää kuitenkin jatkuvan lähes koko Euroopassa, myös Suomessa, viikkokeskilämpötiloiltaan tavanomaista lämpimämpänä. Sateisiin ennuste ei enää ota voimakkaasti kantaa, mutta Suomessa sateita näyttäisi tulevan vähemmän kuin heinäkuun alussa yleensä. On mahdollista, mutta ei varmaa, että korkeapainesää tekee paluun, Joanna Rinne pohtii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Kesän ja alkusyksyn pitkä ennuste: Tältä näyttää heinä–syyskuun jakso Suomessa ja muualla Euroopassa!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 20.6.2023 klo 17.41

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat