Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste näyttää: Säätyypin muutos vyöryy Suomeen ennen joulua…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste näyttää: Säätyypin muutos vyöryy Suomeen ennen joulua – näin talvi jatkuu

Jouluvaloja Vaasassa.
Osaan maata on tulossa ajoittaista suojasäätä ja vesisateita ennen joulua. Arkistokuva: Matti Hietala

Suomen säässä on ennen joulua edessä iso käännös kylmästä lauhempaan suuntaan. Tuore kuukausiennuste näyttääkin jouluaaton viikolle ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpää säätä. Sateita tulee osassa maata sekä vetenä että lumena. Tammikuun alkuun ennakoidaan puolestaan jälleen muutosta keskimääräistä kylmempään suuntaan.

Joulukuun alkupuolisko on tuonut Suomeen laajalti todellisen talven ihmemaan kauniine lumimaisemineen, mutta nyt edessä on käänteitä säähän.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 13. joulukuuta.

– Säätyyppi muuttuu viikonloppuna lauhaksi, ja jouluaaton viikko on tavanomaista lämpimämpi. Lauhtuminen on näillä näkymin kuitenkin ohimenevää, sillä jo joulun ja uudenvuoden välipäivinä ollaan kuukausiennusteen mukaan tavanomaisissa lukemissa ja tammikuun puolella on jälleen selvästi kylmempää. Kun tähän yhdistyy normaalia sateisempi sää, vuodenvaihteesta voi tulla hyvinkin talvinen. Lumisateet ja pakkaset ovat mahdollisia koko maassa, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 13.12.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

18.–24.12.

(Viikko 51)

Joulun alla on edessä lauhaa säätä ja sateita, jotka tulevat osin vetenä. Viikon keskilämpötilat ovat Suomessa tavanomaista lämpimämpiä, lisäksi sateita tulee keskimääräistä enemmän. Hyvä

25.–31.12.

(Viikko 52)

Sää viilenee tavanomaisiin lukemiin. Sademäärät ovat vähän keskimääräistä suurempia.Kohtalainen

1.–7.1.

(Viikko 1)

Sää kylmenee selvästi ja jatkuu edelleen hieman normaalia sateisempana.Kohtalainen

8.–14.1.

(Viikko 2)

Kylmä säätyyppi jatkuu. Sateita tulee yhä paikoin vähän tavanomaista enemmän.Heikko

Viikonloppuna 16.–17. joulukuuta säähän on siis tulossa kunnon käänne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Säätyyppi muuttuu viikonloppuna, kun Suomessa voimistuu lauha lounaistuuli. Lauantaina iltapäivällä lännestä saapuu lämmin rintama sateineen. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat tämän hetken ennusteen mukaan illalla maan etelä- ja länsiosassa vesi- ja tihkusateiksi. Idässä ja pohjoisessa sataa 5–10 senttimetriä lunta. Lämpötila kohoaa maan länsiosassa lauantai-illaksi 1–5 astetta plussalle, muualla maassa on vielä heikkoa pakkasta, Kristian Roine sanoo.

Torstaina 14. joulukuuta tehdyn ennusteen mukaan sunnuntaina Suomessa puhaltaa kuiva föhn-tuuli lännestä.

– Sää on poutaista ja monin paikoin selkeää. Lämpötila laskee aamulla jälleen pakkaselle myös maan länsiosassa, jolloin märät tienpinnat jäätyvät. Länsirannikolla pysytellään vielä suojan puolella, mutta muualla maassa päivälämpötila on 0–5 pakkasastetta, Lapissa paikoin alempi. Sunnuntaina illalla sekä maanantain vastaisena yönä lännestä saapuu hajanaisia vesi- ja lumisateita maan etelä- ja keskiosaan.

Joulukuun 18. päivä alkava viikko: Jouluaaton viikko on 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpi – matalapaineet tuovat lumi- ja vesisateita

ECMWF:n kuukausiennuste jouluaaton viikolle on muuttunut aiempaa ennakoitua lämpimämpään suuntaan. Tuoreen ennusteen mukaan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 2–4 astetta tavanomaista korkeampia.

Matalapaineet tuovat Suomeen hieman normaalia enemmän sateita, jotka päivittäisennusteiden mukaan ovat maan etelä- ja länsiosassa osin vettä.

– Jouluaaton viikko on keskimääräistä lauhempi. Maanantaina sää jatkuu länsituulisena, poutaisena ja monin paikoin selkeänä. Tämän hetken ennusteen mukaan tiistaina lännestä saapuu seuraava matalapaine mukanaan sateita sekä jälleen annos lauhaa ilmaa. Maan pohjoisosassa sekä Pohjois-Karjalassa sateet tulevat lumena, mutta maan etelä- ja keskiosassa sateet tulevat pääosin vetenä, kun sää lauhtuu jälleen plussalle. Myös jäätävä tihku on mahdollista, Kristian Roine ennustaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Etelässä lämpötila kohoaa ennusteen mukaan tiistaina 5 plusasteen vaiheille. Lämpöasteita voidaan mitata jopa Oulun seudulla asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Edeltävän viikonlopun ja alkuviikon vesisateiden ja lauhtumisen myötä lumipeitteen ennustetaan ohenevan tuntuvasti maan eteläosassa. Etelä-Suomen sisämaan noin 25 senttimetrin lumipeite ohenee näillä näkymin puoleen 18. joulukuuta alkavan viikon puoliväliin mennessä, Lounais-Suomessa lunta olisi tällöin enää viitisen senttimetriä, Kristian Roine toteaa.

Aivan jouluaaton alla tulevien sateiden olomuotojen ennusteet ovat vielä vaihdelleet.

Katso lumitilanne Forecan sivuilta!

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat jouluaaton tienoilla maan etelä- ja länsiosassa enimmäkseen −2 ja 2 asteen välillä, idässä 0–4 pakkasastetta ja pohjoisessa laajalti 0–8 pakkasastetta.

Jouluaaton keskimääräinen ylin lämpötila tilastoissa 1991–2020.
Jouluaaton keskimääräinen ylin lämpötila tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Kuukausiennusteen mukaan 18. joulukuuta alkavalla viikolla muualla Euroopassa tavanomaista lämpimämpää on myös Ruotsissa ja Norjassa, itäisessä Euroopassa sekä osassa keskistä Eurooppaa.

Sateita tulee keskimääräistä enemmän Ranskasta kohti Suomea ulottuvalla alueella. Välimeren ympäristössä on keskimääräistä vähäsateisempaa.

Joulukuun 25. päivä alkava viikko: Miltä näyttää välipäivien viikko?

Kuukausiennusteen mukaan 25. joulukuuta alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa lähellä ajankohdan tavanomaisia lukemia. Sateita tulee vähän keskimääräistä enemmän, etenkin maan eteläosassa.

– Joulun ja uudenvuoden välipäivinä lauha sää hellittää ja viikon keskilämpötila laskee jälleen vuodenaikaan nähden tavanomaisiin lukemiin. Sää on lähes koko Euroopassa normaalia sateisempaa, Kristian Roine toteaa.

Valkean joulun esiintyvyys tilastojen mukaan 1991–2020.
Valkean joulun esiintyvyys tilastojen mukaan 1991–2020.

Etelä- ja Keski-Euroopassa viikko on ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpi.

Tammikuun 1. päivä alkava viikko: Vuosi 2024 alkaa keskimääräistä kylmempänä

Kuukausiennusteen mukaan 1. tammikuuta alkavaksi viikoksi on edessä käänne tavanomaista kylmempään säähän.

– Näyttää siltä, että tammikuun alussa sää kylmenee selvästi. Kylmä ilmamassa kattaa laajan alueen Pohjois-Atlantilta Skandinaviaan ja Suomeen. Keski-Euroopassa on vielä lauhaa. Sateita tulee hieman normaalia enemmän niin meillä kuin laajalti muuallakin Euroopassa, Kristian Roine sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Tammikuun 8. päivä alkava viikko: Edelleen tavanomaista kylmempää

Myös 8. tammikuuta alkavalle viikolle ennuste näyttää Suomeen keskimääräistä kylmempää säätä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tämän ennusteen perusteella tammikuun toinen viikko on edelleen Fennoskandiassa selvästi tavanomaista kylmempi. Suomessa sademäärät muuttuvat tavanomaisemmiksi. Tammikuun puolivälin jälkeenkin näkyy vielä merkkejä keskimääräistä kylmemmästä talvisäästä. Sademäärät ovat tavanomaisia, Kristian Roine toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Tammi–maaliskuun pitkä ennuste: Suomi erottuu Euroopan kartalta – katso sydäntalven ennuste!

15.12.2023: Päivitetty ennustetta.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 15.12.2023 klo 11.33

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat