Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lämpötila romahtaa hetkeksi: Maanantaina jopa lokakuun alun kaltaista!
Uutiset |

Lämpötila romahtaa hetkeksi: Maanantaina jopa lokakuun alun kaltaista!

Kylmän yön jäljiltä syntyi syysaamuna kuurakerros, ankara halla vieraili.
Lähiöinä hallaa on odotettavissa ainakin Lapissa. Kuva: Foreca

Maanantain lämpötiloissa saadaan esimakua syksystä: Pilvinen sää ja sateet pitävät osassa Suomea lämpötilat jopa lokakuun alun kaltaisissa lukemissa. 

Matalapaineen keskus, joka jo sunnuntain aikana vaikutti Suomen säähän, jää maanantaiksi pyörimään Kaakkois-Suomen ylle. Se tuo mukanaan pilvisyyttä ja sateista säätä maan etelä- ja keskiosaan. Tiistaiksi matalapaineen keskus väistyy, ja lämpötilat palautuvat lähemmäs normaaleja syyskuun ensipäivien lukemia.

Maanantai

Sää maanantaina 31.8.
Sää maanantaina 31.8. Kuva: Foreca

Sää on maan etelä- ja keskiosassa pilvinen, ja hajanainen sadealue tuo kuurosateita. Maan lounaisosassa sekä maan itäosassa sade voi paikoin olla jatkuvampaakin, ja lounaassa sateissa voi olla mukana myös ukkosta. Sadetta voi enimmillään tulla maan itäosassa jopa 10-20 mm. Yleisesti sademäärät jäävät maan etelä- ja keskiosassa muutaman millin ja 10 millimetrin välille. Paikalliserot ovat suuria, sillä sadealue on hyvin hajanainen.

Sadesummaennuste maanantaille 31.8.
Sadesummaennuste maanantaille 31.8. Kuva: Foreca

Sade jättää lämpötilat alhaisiksi: Pohjois-Karjalan tuntumassa lämpötila ei jaksa nousta edes 10 asteeseen, eli lämpötila on lokakuun alun keskiarvojen tuntumassa. Yhtä viileää Suomessa on vain Pohjois-Lapissa. Koko Itä-Suomessa lämpötilat pysyvät 8 ja 13 asteen välillä. Länsi-Suomessa lämpötila nousee enimmillään 18 asteen tuntumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötilaennuste maanantaille 31.8.
Lämpötilaennuste maanantaille 31.8. Kuva: Foreca

Tiistai

Maanantain ja tiistain välisen yön aikana matalapaineen keskus ja siihen liittyvät pilvet ja sateet väistyvät Suomen itäpuolelle, ja Suomeen vahvistuu korkeapaine. Yöllä esiintyy hallaa ja yöpakkasia etenkin Lapissa.

Sää tiistaina 1.9.
Sää tiistaina 1.9. Kuva: Foreca

Tiistai on lähes koko maassa aurinkoinen ja poutainen, ainoana poikkeuksena Pohjois-Lappi, jossa on pilvisempää ja paikoin sataa heikosti. Sadekertymä jää kuitenkin hyvin alhaiseksi. Sadekertymäkartan Itä-Suomen kertymät johtuvat yön aikana maan itäosassa tulevista sateista, jotka ovat aamuun mennessä jo väistyneet.

Sadesummaennuste tiistaille 1.9.
Sadesummaennuste tiistaille 1.9. Kuva: Foreca

Lämpötilat nousevat tiistaina maan itäosassakin takaisin vuodenajan keskiarvojen tasolle, eli piipahdus lokakuun kaltaisiin lämpötiloihin kestää vain maanantain ajan.

Lämpötilaennuste tiistaille 1.9.
Lämpötilaennuste tiistaille 1.9. Kuva: Foreca

Lue myös: Syyskuun ennuste julki: Kesä ei lopu – "tässä on mahdollisuudet vielä vaikka mihin"

Joanna Rinne

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat