Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Rajuilmat ja helle tekevät paluun – näillä alueilla suurin riski ukkostuhoihin…
Uutiset |

Rajuilmat ja helle tekevät paluun – näillä alueilla suurin riski ukkostuhoihin ja tukaliin lämpötiloihin

Loppuviikolla Suomeen virtaa kosteampaa ilmaa, joten ukkoskuuroja voi kehittyä.
Loppuviikolla ukkoskuurot yleistyvät ja paikoin ne ovat voimakkaita. Kuva: Pixabay, arkistokuva

Keskiviikosta eteenpäin jossain päin Suomea voidaan jälleen mitata hellelukemia. Suomeen saapuu annos Länsi-Euroopan kuumaa ilmaa ja lämpötilan odotetaan paikoin kohoavan 30 asteen vaiheille. Viikonloppuna helteet voivat päättyä voimakkaaseen jyrinään ja rankkasateisiin.

Eteläisessä ja läntisessä Euroopassa kärvistellään alkavalla viikolla peräti 40 asteen helteissä. Britteinsaarilla on rikottu tiistaina kaikkien aikojen lämpöennätys, kun Lontoossa Heathrow'n lentokentällä mitattiin 40,2 astetta. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta, kun 40 asteen raja ylitetään saarivaltiossa.

Keskiviikkona kuuma ilmamassa liikahtaa kohti itää ja pohjoista siten, että hellepätsi kattaa laajalti myös Saksan ja Tanskan. Lähipäivinä lämpötila voi Ruotsissa lähestyä jopa 35 astetta, ja Suomessakin 30 asteen ylittyminen on mahdollista.

Kuuma helleilma näyttäisi majailevan Suomessa torstaina ja perjantaina, jolloin maan etelä- ja keskiosassa on laajalti hellettä, eli lämpötila kohoaa yli 25 asteen. Lännessä voidaan mitata jopa 30 asteen lukemia ja trooppiset yötkin ovat mahdollisia, eli yön alin lämpötila ei laske alle 20 asteen.

Helleilman mukana Suomeen nousee perjantain aikana Baltiasta kosteampaa ilmaa ja runsaasti ukkosenergiaa. Perjantain ja lauantain aikana voimakkaat ukkossateet ovat mahdollisia maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta.

Tutustu myös tähän: Eurooppa paistuu infernaalisessa helleaallossa – Suomi saa siitä loppuviikolla osansa

Trooppinen ja lämmin kesäyö.
Loppuviikon helteet voivat tuoda mukanaan trooppisia öitä. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, arkistokuva

Helle vyöryy pohjolaan: Ruotsissa 35, Suomessa 30 astetta

Tiistain aikana yksittäisiä sade- ja ukkoskuuroja kehittyy eri puolille Suomea. Ilmamassa on vielä kolean jakson jälkeen viileää, ja lämpötila jää suuressa osassa maata alle pitkäaikaisten keskiarvojen. Yleisesti ollaan 15 ja 20 asteen välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Keskiviikon aikana alkaa tapahtua. Länsi-Euroopan helteinen ilma raivaa tiensä kohti pohjolaa ja nostaa lämpötilan esimerkiksi Tanskassa ylimmillään 35 asteeseen ja Ruotsissakin paikoin lähelle sitä. Saksassa lähestytään jopa 40 astetta.

Suomessa lämpeneminen tapahtuu lounaasta käsin: keskiviikkona Turun suunnalla lähestytään jo hellerajaa ja muuallakin maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohoaa yli 20 asteen. Itärajalla ja pohjoisessa on vielä viileämpää ja pilvisempää.

Torstain aikana kuuma ilma pääsee kunnolla levittäytymään Pohjois-Eurooppaan. Eteläisessä ja itäisessä Ruotsissa mitataan yleisesti 30–35 asteen lukemia, eikä ole täysin mahdotonta, että 35 astetta ylittyisi. Ruotsin kaikkien aikojen lämpöennätys on tasan 38 astetta, ja näyttäisi siltä, että näin korkeisiin lukemiin ei tällä kertaa ylletä.

Kuumuus tuntuu torstaina myös Suomessa. Maan länsiosassa lämpömittarit näyttävät paikoin 30 asteen lukemia, ja hellettä mitataan maan etelä- ja keskiosassa yleisesti. Myös Lapissa lämpötila kohoaa paikoin hellerajan, 25 asteen tuntumaan.

Lue seuraavaksi: Tällainen on heinäkuun sää tilastollisesti Suomessa

Ruotsissa lämpötila kohoaa keskiviikkona ja torstaina monin paikoin 30 asteen vaiheille, torstaina paikoin lähemmäs 35 astetta. Myös Tukholma näyttää kuumalta.
Ruotsissa lämpötila kohoaa keskiviikkona ja torstaina monin paikoin 30 asteen vaiheille, torstaina paikoin lähemmäs 35 astetta. Myös Tukholma näyttää kuumalta. Kuva: Pixabay, Tukholma, arkistokuva

Perjantaina ja lauantaina jännän äärellä: Helle voi purkautua rajuihin ukkosiin

Vielä perjantaina suuri osa Suomesta kuuluu helleilman piiriin. Maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla lämpötila on yleisesti 25 ja 30 asteen välillä. Lappia halkoo rintamavyöhyke ja sen pohjoispuolella Kittilän ja Inarin suunnalla on selvästi raikkaampaa – siellä lämpötila jää paikoin alle 15 asteen.

Perjantain kuluessa sään kehitykseen alkaa kerääntyä jännittäviä elementtejä. Läntiseen ja pohjoiseen Suomeen on saapumassa säärintama, jonka yhteyteen kehittyy mahdollisesti jo heti aamusta alkaen voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja.

Laaja-alainen ukkoskuuropilvi.
Voimakkaita ukkoskuuroja voi kehittyä perjantain ja lauantain aikana maan etelä- ja keskiosassa sekä paikoin myös pohjoisempana. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, arkistokuva 

Ukkosenergiaa on varsinkin maan länsi- ja keskiosassa runsaasti, samaten Pohjois-Pohjanmaalla. Tämä voi näyttäytyä rajuina ja paikallista tuhoa aiheuttavina ukonilmoina maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa perjantain aikana. Paikoin myös muualla maassa voi esiintyä yksittäisiä ja ärhäköitä kuurosoluja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantaina helteet ovat suuresta osasta maata ohi, ja ukonilmojen painopiste siirtynee maan keski- ja itäosaan. Ukkosten sijaintiin ja voimakkuuteen liittyy vielä tässä vaiheessa epävarmuutta, mutta potentiaalia on merkittävälle salamointiepisodille tämän kesän mittapuulla.

Heinäkuun 19. päivään mennessä salamaniskuja on Suomessa havaittu noin 35 000 kappaletta, mikä on lähellä ajankohdan tavanomaista arvoa. Koko heinäkuun pitkän ajan keskiarvo on noin 60 000 salamaniskua.

Lue seuraavaksi: Loppukesän ja alkusyksyn ennuste julki, tältä näyttää elo–lokakuu: "Euroopassa kytee yksi 2000-luvun pahimmista tilanteista"

Päivitetty ti 19.7. klo 15.45 Lontoon ja Iso-Britannian uusi, alustava lämpöennätys. 

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 19.7.2022 klo 15.46

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat