Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuvat: Talvi tupsahti Suomeen, lunta tulee paikoin sakeasti – näin lumisateet…
Uutiset |

Kuvat: Talvi tupsahti Suomeen, lunta tulee paikoin sakeasti – näin lumisateet jatkuvat

Helsingissä satoi lunta aamulla 20. marraskuuta 2020.
Helsingissä satoi lunta aamulla. Kuva: Traffic Management Finland, Helsinki, Ruoholahti, 20.11.2020 kello 6.39

Lunta on satanut maan eteläosassa asti torstain ja perjantain välisen yön aikana. Lumisateita on liikkeellä edelleen perjantain ja lauantain mittaan. Ajokeli on paikoin ja ajoittain huono.

Helsinkiä myöten on herätty perjantaiaamuna valkeaan maahan. Hajanaisia lumisateita on ollut yön ja aamun aikana liikkeellä maan etelä- ja keskiosassa.

– Maan keskivaiheen lumisateet ovat painottuneet aivan länteen Satakunnan ja Pohjanmaan alueelle sekä itään Pohjois- ja Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan suunnalle. Rannikolla, lounaissaaristossa sekä paikoin Itä-Suomessa on tullut hieman räntää ja vettäkin. Nämä sateet ovat liikkeellä kohti itää, sanoo Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Eduskuntatalon edustalla Helsingissä oli hento kerros lunta aamulla 20. marraskuuta 2020.
Eduskuntatalon edustalla Helsingissä oli hento kerros lunta. Kuva: Joanna Rinne, Helsinki, 20.11.2020

Lisäksi liikkeellä on luoteesta saapunut toinen sadealue, joka voimistui aamuksi Pohjanmaan ja Koillismaan ylle. Nämä sateet liikkuvat päivän aikana kohti kaakkoa maan keskiosan ja etelän yli.

– Tämä sadealue tuo monin paikoin lumisadetta, mutta mukana on hieman vetisempääkin olomuotoa etenkin lähempänä rannikkoa ja idässä. Aamupäivällä sateet ovat liikkuneet jo Pohjanmaalta Satakuntaan, idässä sateet alkavat päivän mittaan. Sateita saattaa yltää aivan eteläänkin asti, lumena tai vetisempänä sateena. Sakeaa lumisadetta esiintyy paikoin, todennäköisimmin loppupäivän aikana Keski-Suomessa, idässä ja vielä Kainuussakin. Lännessä poutaantuu päivän mittaan. Sadealueen jälkeen on kuitenkin liikkeellä sadekuuroja etenkin lounaassa rannikon läheisyydessä, kaikissa mahdollisissa olomuodoissa, ennustaa Jenna Salminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lunta satoi ajoittain sakeasti Porissa aamupäivällä 20. marraskuuta 2020.
Lunta satoi ajoittain sakeasti Porissa aamupäivällä. Kuva: Traffic Management Finland, Pori, Honkaluoto, 20.11.2020 kello 9.24

Rannikon läheisyydessä meri voi paikoin voimistaa sadekuuroja ja sakeuttaa lumikuuroja. 

Pohjoisessa sää on poutaantumassa luoteesta alkaen, kun lumisateet väistyvät kohti itää ja kaakkoa.

Lumisateita Turussa 20. marraskuuta 2020.
Lumisateita Turussa perjantaina aamupäivällä. Kuva: Traffic Management Finland, Turku, Huhkola, 20.11.2020 kello 10.47

Lauantaina sataa lunta ja vettä – kuinka pitkään lumi pysyy maassa?

Lämpötila käy perjantaipäivän aikana plussalla etelässä ja maan keskivaiheilla. Tämä saattaa jo sulatella lumia.

– Jos etelässä ja maan keskivaiheilla lunta kertyy perjantaina maahan ohutta huntua enemmän, voi lunta riittää lauantaille asti, vaikka plussalla käväistään. Lauantaina lännestä leviävä sade tuo laajalti lisää lunta, mutta etelässä ja lännessä sade muuttuu vedeksi ja alkaa nakertaa nopeasti lumia. Etelässä on odotettavissa, että sade tulee jo alkuun räntänä ja vetenä, kun taas lännessä sade alkaa lumena. Pohjoiseen lauantain sade tulee pääosin lumena, mutta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi sunnuntain vastaista yötä kohti tulla vesi- ja räntäsadettakin. Idässä viikonlopun sade alkaa lauantaina ja jatkuu sunnuntain puolelle. Alkuun sade on lunta, mutta loppuun tulee vettä, sanoo Jenna Salminen.

Lumisateita Kouvolassa 20. marraskuuta 2020.
Maa oli valkea myös Kouvolassa perjantaina aamupäivällä. Kuva: Traffic Management Finland, Kouvola, Keltakangas, 20.11.2020 kello 10.11

Katso sadetutka: Forecan sadetutka ja sade-ennuste

Öiset pakkaset liukastuttavat teitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Lauantain vastaiseksi yöksi sää on laajalti pakastumassa. Märät pinnat jäätyvät, joten ajokelillä on sauma päästä jälleen ilkeäksi, toteaa Jenna Salminen.

Lue myös: Tuore pitkä sääennuste ulottuu jouluviikolle: Näin edetään kohti joulua – katso ennuste!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 20.11.2020 klo 11.55

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat