Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi kuukausiennuste: Suomeen kylmää kyytiä, räntä- ja lumisateet…
Kuukausiennuste |

Uusi kuukausiennuste: Suomeen kylmää kyytiä, räntä- ja lumisateet mahdollisia maan keskiosassakin – Espanjassa vielä jopa 37 astetta

Pakkasyön jälkeen maassa voi olla kuuraa.
Halla ja yöpakkaset leviävät pohjoisesta Suomesta vähitellen kohti etelää. Kuva: Pertti Karjalainen, Paltamo, 15.9.2023

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on Suomessa laajalti keskimääräistä kylmempi, mutta etelässä ollaan lähellä ajankohdalle tyypillisiä lukemia. Pohjoisessa, etenkin Keski- ja Pohjois-Lapissa osa sateista tulee tällä viikolla räntänä ja lumena, mutta varsinkin yöaikaan joitakin lumisateita saattaa paikallisesti tulla jo tämän viikon mittaan myös maan keskiosassa. Öisiä pakkasia voi olla loppuviikolla paikoin etelässä asti. Espanjassa sen sijaan voidaan mitata tällä viikolla jopa 34–37 asteen lämpötiloja ja Etelä-Ranskassa ja Italiassakin 30 asteen tienoilla olevia lukemia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 1. lokakuuta. Ennuste näyttää tälle viikolle Suomeen keskimääräistä kylmempiä tai ajankohdalle tyypillisiä lämpötiloja. Tavanomaista kylmempi sää jatkuisi pohjoisessa Suomessa myös ensi viikolla.

– Lokakuu toi vihdoin syksyn Suomeen. Edessä on ajoittain jopa koleita päiviä, sadetta ja paikoin luntakin, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 1.10.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
2.–8.10. (Viikko 40)Viikko on Suomessa laajalti 0–3 astetta keskimääräistä lokakuun alkua kylmempi, etelässä on ajankohtaan nähden keskimääräisiä lämpötiloja. Maan etelä- ja keskiosassa sademäärä on tavanomaista suurempi, Lapissa puolestaan tavanomaista pienempi.Hyvä
9.–15.10. (Viikko 41)Maan etelä- ja länsiosassa viikon keskilämpötila on 0–1 astetta keskimääräistä korkeampi, idässä keskimääräinen ja pohjoisessa 0–2 astetta keskimääräistä kylmempi. Sademäärä on monin paikoin vähän tavanomaista suurempi.Kohtalainen/Heikko
16.–22.10. (Viikko 42)Viikon keskilämpötila on Suomessa lähellä tavanomaista. Viikon sademäärä on edelleen laajalti hieman tavanomaista suurempi.Heikko
23.–29.10. (Viikko 43)Viikko on mahdollisesti tavanomaista lokakuun loppua lämpimämpi. Sademäärä on ajankohtaan nähden keskimääräinen tai vähän sitä suurempi.Heikko

Eteläisessä ja paikoin keskisessäkin Euroopassa on vielä kuumaa.

BBC:n mukaan Espanjassa mitattiin sunnuntaina 1. lokakuuta jopa 38,2 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lokakuun 2. päivä alkanut viikko: Suomessa laajalti tavanomaista kylmempää – maan etelä- ja keskiosassa tulee keskimääräistä enemmän sateita

Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 0–3 astetta keskimääräistä kylmempiä. Suurin poikkeama on Lapissa, pienin etelässä, missä ollaan lähellä ajankohdalle tyypillisiä lukemia.

Viikko alkaa ajankohtaan nähden melko tavanomaisissa lämpötiloissa, mutta koleus painottuu loppuviikkoon.

– Syyskuun lopun lämmin ilmamassa on nyt väistynyt Suomesta, mutta vielä kylmempää on tulossa viikon lopulla. Lappiin virtaa jo keskiviikkona kylmää ilmaa, torstaina kylmä ilma leviää laajemmin Suomeen. Kylmä ja kuivahko ilma pitää loppuviikon sään myös aurinkoisempana kuin alkuviikosta. Loppuviikolla sopivissa oloissa etelässä asti lämpötila voi laskea öisin nollan tuntumaan tai hieman pakkaselle. Pohjoisessa pakkasta on öisin jo yleisesti, Anna Latvala kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

– Päivisin tällä viikolla maan etelä- ja keskiosassa on aluksi 10–15 astetta, mutta loppuviikosta päivälämpötilat laskevat etelärannikkoa myöten alle kymmeneen asteeseen. Pohjoisessa päivälämpötilat vaihtelevat aluksi Pohjois-Lapin 0–5 asteesta Oulun seudun noin kymmeneen asteeseen, mutta loppuviikosta Oulussakin on enää viitisen astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Säätilastojen mukaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila tähän aikaan vuodesta on maan etelä- ja keskiosassa 8–12 astetta ja pohjoisessa 4–10 astetta. Öisin Keski- ja Pohjois-Lapissa on tähän aikaan keskimäärin jo monin paikoin pikkupakkasta.

Matalapainesäätä on tällä viikolla edessä sekä Suomessa että muualla Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Atlantilla.

– Suomessa viikon sademäärä on kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lokakuun alkua suurempi maan etelä- ja keskiosassa. Tästä merkittävä osa tulee keskiviikon matalapaineesta, ja Suomenlahdella on silloin myös myrskyn mahdollisuus, Anna Latvala sanoo.

Sateesta osa tulee tämän viikon aikana ainakin maan pohjoisosassa lumena, mutta lumikertymät eivät näillä näkymin ole suuria.

– Loppuviikosta kylmässä pohjois- tai luoteistuulessa muodostuu helposti sadekuuroja, ja varsinkin yöaikaan saattaa paikallisesti joitakin lumihiutaleita leijailla myös maan keskiosassa, Anna Latvala toteaa.

Etelä- ja Keski-Euroopassa vaikuttaa tällä viikolla korkeapaine. Eteläisen ja keskisen Euroopan viikon sademäärä onkin selvästi tavallista lokakuun alkua pienempi.

Viikon keskilämpötilat ovat Etelä- ja Keski-Euroopassa laajalti tavanomaista korkeampia. Suurimmat poikkeamat ovat Espanjassa, Portugalissa, eteläisessä Ranskassa ja Italiassa.

– Etelä-Ranskassa ja Italiassa voi välillä olla 30 astetta ja Espanjassa paikoin jopa 34–37 astetta. Saksan ja Puolan pohjoisosassa asti lämpötila käväisee tällä viikolla välillä 25 asteen vaiheilla. Espanjassa on laajalti 2–6 astetta keskimääräistä lämpimämpää, Keski-Euroopassa enimmäkseen 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpää, Anna Latvala kertoo.

Lokakuun 9. päivä alkava viikko: Pohjoisessa Suomessa edelleen keskimääräistä viileämpää

Kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu pohjoisessa Suomessa tavanomaista kylmempänä myös 9. lokakuuta alkavalla viikolla.

– Näyttää siltä, että matalapaineiden marssi jatkuu Suomen ympäristössä, mutta kylmä ilmamassa ei ole ainakaan heti lähdössä minnekään Pohjois-Suomesta. Pohjoisessa on kuukausiennusteen perusteella tavanomaista viileämpi viikko, maan etelä- ja keskiosassa melko tavanomainen ja varsinkin lounaassa on vähän keskimääräistä lämpimämpää, Anna Latvala toteaa.

Sää on kuukausiennusteen mukaan monin paikoin tavanomaista sateisempaa 9. lokakuuta alkavalla viikolla.

– Osa sateesta on todennäköisesti lunta maan pohjoisosassa, mahdollisesti myös maan keskiosassa, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Muualla Euroopassa on ennusteen perusteella yleisesti ajankohtaan nähden lämmintä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Välimerellä on edelleen korkeapaine, lisäksi toinen korkeapaine alkaa kehittyä Britteinsaarten länsipuolelle.

Lokakuun 16. päivä alkava viikko: Viikon keskilämpötilat Suomessa lähellä ajankohdan tavanomaisia lukemia

Matalapainesää ei hellitä tämän kuukausiennusteen mukaan Suomessa vielä 16. lokakuuta alkavalla viikollakaan.

– Suomessa viikon sademäärä on lähellä tavanomaista tai sitä suurempi. Viikon keskilämpötila on ajankohdan tavanomaisen tuntumassa, Anna Latvala sanoo.

Keski- ja Etelä-Euroopassa ajankohtaan nähden lämmin sää jatkuu. Varsinkin Euroopan länsi- ja pohjoisosassa on tavanomaista sateisempaa.

Lokakuun 23. päivä alkava viikko: Miltä näyttää lokakuun loppu?

Sään ennustettavuus alkaa heiketä jo lokakuun loppua kohti mentäessä.

– Kuukausiennusteen mukaan sademäärä olisi kuitenkin sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa joko ajankohdalle tavanomainen tai vähän sitä suurempi. Keskimääräistä lämpimämpi sää voi levitä Suomeen asti. Terminen talvi alkaa yleensä Lapin sisämaassa ja Koillismaalla jo lokakuun puolella. Lunta alkaa lokakuun lopussa olla tyypillisesti jo Koillismaalta Keski- ja Pohjois-Lappiin yltävällä alueella, Anna Latvala toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Syyskuu oli Suomessa ennätyslämmin: Lämpöä enimmillään 24,1 astetta, mutta kuukausi toi myös jopa 25 senttimetriä lunta – Varpu-myrsky riepotteli maata

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 3.10.2023 klo 15.58

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat