Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore vapun ennuste: Lämpötilat romahtavat – osassa maata jopa lumi-…
Uutiset |

Tuore vapun ennuste: Lämpötilat romahtavat – osassa maata jopa lumi- ja räntäsateita

Viileä ja pilvinen vappuaamu Vaasassa.
Vapun juhlintaan kannattaa tänä vuonna pukeutua lämpimästi ja varautua sateisiin. Arkistokuva: Matti Hietala, Vaasa, 1.5.2018

Vapusta on tulossa tänä vuonna viileä. Lämpötilat putoavat alkuviikon lukemista osassa maata jopa 10–15 astetta. Sateita on liikkeellä sekä vappuaattona että vappupäivänä, mutta poutaisiakin hetkiä mahtuu päiviin. Etenkin pohjoisessa osa sateista on ennusteen mukaan räntää ja lunta.

Keskiviikkona lämmintä ilmaa on yltänyt erityisesti maan kaakkois- ja itäosaan. Keskiviikkona onkin mitattu jälleen vuoden toistaiseksi korkein lämpötila, kun kello 17 mennessä Lappeenrannassa on ollut 21,0 astetta.

Keskiviikon jälkeen sää on kuitenkin kylmenemässä. Myös sateita on liikkeellä loppuviikolla, niin vetenä, räntänä kuin lumenakin.

– Sateiden myötä sää viilenee selvästi viikonloppua kohden, osassa maata jopa 10–15 astetta alkuviikon lukemista. Vapun tienoon sää näyttää tällä hetkellä aika viileältä ja epävakaiselta, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Torstaina vielä paikoin yli 15 astetta – sateita liikkeellä sekä torstaina että perjantaina

Kun osassa maata on keskiviikkona ollut kesäisen lämmintä, on Pohjois-Lapissa tullut lumisateita. Sateet vähenevät keskiviikkoiltaa kohti. Maan länsiosasta Kaakkois-Suomeen ulottuvalla alueella on kehittynyt keskiviikkona päivällä sadekuuroja, joihin voi liittyä myös vähän ukkosta. Iltapäivän ja illan mittaan maan lounaisosaan leviää laajempi sadealue.

Torstain vastaisena yönä maan lounaisosan sadealue liikkuu hitaasti itään ja pohjoiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Torstaina aamulla sade ulottuu Pohjanmaan seudulta maan kaakkoisosaan, jokunen sadekuuro voi tulla myös Länsi-Lapissa. Päivän edetessä säärintama sateineen pysyy lähes paikoillaan, joten sade jatkuu melko kapeahkolla kaistaleella Pohjanmaalta maan kaakkoisosaan, Joonas Koskela ennustaa.

Pohjoisessa torstaipäivä on varsin aurinkoinen, mutta tuulinen.

Lämpötilat putoavat torstaiksi alkuviikon korkeimmista lukemista, mutta osassa maata päästään vielä 15 asteen yläpuolelle.

– Sateisilla alueilla lämpötila jää päivällä 5 asteen tuntumaan. Lounaassa lämpötila on 10 asteen vaiheilla. Sadealueen itäpuolella ilma on vielä melko lämmintä ja lämpötila kohoaa idässä ja mahdollisesti myös Oulun seudulla vielä 15 asteen vaiheille tai paikoin vähän sen yläpuolelle. Lapissa ollaan enimmäkseen parista plusasteesta 10 asteeseen.

Katso videolta vesi-, räntä- ja lumisateiden sekä lämpötilojen ennusteet lauantaille asti!

Perjantaina sadealue siirtyy hieman pohjoisemmaksi. Kapea sateinen vyöhyke ulottuu Oulun seudulta Pohjois-Karjalaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Pohjois-Pohjanmaalla osa sateista voi olla räntää. Sadealueen eteläpuolella on epävakaista ja sadekuuroja kehittyy varsinkin lännessä monin paikoin. Pieni mahdollisuus on myös ukkoselle lounaassa, Joonas Koskela sanoo.

Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan sateisilla alueilla lämpötila voi päivällä jäädä jopa 5 asteen alapuolelle. Sadealueen eteläpuolella pilvisyys vaihtelee ja aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa vähän 10 asteen yläpuolelle. Lapissa on vielä monin paikoin aurinkoista ja lämpötila 5 asteen molemmin puolin.

Etenkin Lapissa ja Koillismaalla on yhä tuulista.

Lappiin paikoin jopa yli 10 senttimetriä lunta lauantaina, idässä ukkoset mahdollisia – tuuli voimistuu

Lauantaiksi sadealue siirtyy Lapin ylle ja voimistuu, kun matalapaineen keskus siirtyy idästä Perämeren seudulle. Sää jatkuu pohjoisessa tuulisena. Lounaanpuoleinen tuuli voimistuu myös maan etelä- ja keskiosassa.

– Pohjoisessa sade tulee pääosin lumena tai räntänä. Etenkin Lapin keskiosassa lunta voi kertyä yli 10 senttimetriä. Maan etelä- ja keskiosassa sadekuuroja kehittyy monin paikoin, idässä saattaa paikoin myös ukkostaa. Poutaisinta on näillä näkymin lounaassa ja länsirannikolla, Joonas Koskela ennustaa.

Päivälämpötila on perjantaina maan etelä- ja keskiosassa 5 ja 10 asteen välillä. Pohjoisessa ollaan enimmäkseen 0 ja 4 asteen välillä.

Vappuaattona laajalti sadekuuroja – Lappiin räntä- ja lumisadetta

Sunnuntaina eli vappuaattona matalapaine siirtyy Perämereltä vähän luoteeseen.

– Sää jatkuu epävakaisena ja viileänä. Sadekuuroja kehittyy suuressa osassa maata, mutta epävakaisimpien alueiden ennuste on edelleen epävarma. Runsaimmat sateet näyttäisivät nyt painottuvan itään ja pohjoiseen, poutaisinta olisi keskiviikkona tehdyn ennusteen perusteella lännessä lähellä rannikkoa. Lapissa sade tulee laajalti räntänä tai lumena, Joonas Koskela kertoo.

Päivälämpötila jää maan eteläpuoliskolla pääosin 5 ja 10 asteen välille, paikoin etelässä voi mennä 10 astetta rikki. Pohjoisessa ollaan enimmäkseen 0 ja 5 asteen välillä.

Vappuaattona suuressa osassa maata on myös melko tuulista, puuskissa tuuli on navakkaa.

Vappuaaton ja vappupäivän iltapäivien ennusteet 2023.
Vappuaaton ja vappupäivän iltapäivien ennusteet.

Vappupäivänä sadekuurot jatkuvat – pohjoisessa edelleen paikoin myös räntä- ja lumisateita

Maanantaina eli vappupäivänä sää jatkuu epävakaisena.

– Sadekuuroihin on syytä varautua lähes koko maassa. Sadekuurot painottuvat näillä näkymin kuitenkin enemmän iltapäivän puolelle, joten mahdollisuudet kuivaan, mutta koleaan vappupiknikkiin ovat monin paikoin hyvät ainakin tämän hetken ennusteen mukaan. Etelärannikon tuntumassa ja Pohjois-Lapissa voi sadella jo aamusta alkaen, mutta ennuste on vielä varsin epävarma. Pohjoisessa satelee edelleen paikoin myös räntää tai lunta, Joonas Koskela sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Vapun sää Suomessa tilastojen valossa

Päivälämpötiloissa ei tapahdu juurikaan muutoksia vappuaattoon verrattuna.

– Ylimmillään voi etelässä olla vappupäivänä 10 astetta, mutta pääosin ollaan 10 asteen alapuolella. Vapun jälkeen ennusteen epävarmuus kasvaa reilusti, mutta ainakin ensi viikon tiistai ja keskiviikko näyttävät epävakaisilta ja edelleen viileiltä, Joonas Koskela toteaa.

Lue seuraavaksi: Kevään kuukausiennuste: Suomen säässä toinen merkittävä käänne ennen vappua – Espanjaan jopa lähes 40 asteen paahdetta Afrikasta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 26.4.2023 klo 17.10

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat