Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sateita sääkartoilla! Meteorologi kertoo, miten näet sade-ennusteet…
Blogi |

Sateita sääkartoilla! Meteorologi kertoo, miten näet sade-ennusteet parhaiten

Sadekuuro Oulujärvellä.
Osuuko sadekuuro kohdalle? Kuvan tilanteessa sateet liikkuvat läheltä, mutta kuvaajan kohdalla on poutaa. Arkistokuva: Pekka Hatunen, Vaala

Kesällä vietetään paljon aikaa ulkona, ja sää kiinnostaa monia. Saadaanko viettää aikaa poutasäässä, vai onko sateen tai jopa ukkosen mahdollisuutta ilmassa? 

Piste-ennusteet eli omalle paikkakunnalle tehdyt symboli- ja täsmäsääennusteet tuntuvat usein helpoimmalta ratkaisulta sään selvittämiseen, mutta niin hyviä kun ne ovatkin, etenkin kesäisinä sadekuuropäivinä muista ennustemuodoista kannattaa ottaa tukea.

Tässä blogitekstissä kerron, mitä Forecan sivujen ominaisuuksia itse käytän, kun haluan tietää, onko lähipäivien ennusteissa sateen mahdollisuus. Aluksi käyn lyhyesti läpi, minkätyyppisiä sateita meillä esiintyy ja kuinka hyvin ennusteet saavat niistä kiinni, sen jälkeen käyn käsiksi välineisiin, joita kannattaa käyttää tulevaa säätä selvitettäessä.

Sateita on monenlaisia – paikallisia kuuroja ja laajoja sadealueita

Laajat sadealueet

Sadealueet ovat helpoimpia ennustaa, kun ne näyttävät kartalla valtavilta ameebamaisilta möykyiltä, jotka etenevät yli kartan, tai toisaalta kapeampia sadenauhoja, jotka vaeltavat kartan reunalta toiselle.

Jatkuvan sateen tapauksessa sadealue on melko tarkkarajainen ja sadealueessa ei ole suuria aukkoja.
Rintamaan liittyvän laajan tai nauhamaisen jatkuvan sateen sadealueen tapauksessa sadealue on melko tarkkarajainen ja sadealueessa ei ole suuria aukkoja. Kuva: Foreca

Laajat sekä pitkät nauhamaiset sadealueet liittyvät usein säärintamiin. Niiden tapauksessa suurimmat muutokset ennusteessa liittyvät lähinnä sadealueen etenemisen tarkkaan ajoitukseen sekä yksityiskohtiin sadealueen mittasuhteissa ja etenemisreitissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Piste-ennusteet eli esimerkiksi symboliennusteet näkevät tällaisen sadealueen varsin hyvin, vaikka karttamuotoinen sadeanimaatio näyttääkin koko sadealueen parhaiten.

Hajanaiset sadealueet

Sadealueen ennustaminen muuttuu asteen hankalammaksi, kun sadealue on hajanainen. Silloin suurella alueella on epämääräisempiä sadelänttejä siellä täällä, väleissä taas ei sada lainkaan. Ennusteet saavat melko hyvin kiinni tällaisen sadealueen liikkeet, mutta sadealueen sisällä olevat heikompien ja voimakkaampien sateiden alueet voivat asettua todellisuudessa hieman eri tavalla kuin ennusteessa.

Hajanaisen sadealueen sisällä ei sada tasaisesti, vaan ajoittain.
Hajanaisen sadealueen sisällä ei sada tasaisesti, vaan sadetta tulee ajoittain. Kuva: Foreca

Piste-ennusteen ja todellisen sään välillä voi olla eroja erityisesti sateen hetkellisessä intensiteetissä.

Sadekuurot muuttavat tutkakuvan pilkkutarhaksi

Sadekuurot, joita esiintyy erityisesti keväästä syksyyn, aiheuttavat sadetyypeistä ennustajalle eniten harmaita hiuksia. Kesäisen sadekuuropäivän tapauksessa tutkakartta muistuttaa kärpässientä täynnä pienenpieniä pilkkuja. Jokainen pilkuista on yksittäinen sadekuuro. Kukin pilkuista liikkuu tuulen mukana, ja yksittäisen pilkun elämä kestää usein vain vartista tuntiin. Jotkin sitkeät sadekuurosissit pysyvät satavina pidemmän aikaa.

Sadekuurotilanteessa sataa hyvin intensiivisesti pienellä alueella, mutta kuurojen välillä on täysin poutaista.
Sadekuurotilanteessa sataa hyvin intensiivisesti pienellä alueella, mutta kuurojen välillä on täysin poutaista. Kuva: Foreca

Sadekuuropäivänä vettä voi tulla pilven kohdalla jopa kymmeniä millimetrejä, mutta yksittäisten sadekuurojen välillä ei sada lainkaan. Sadekuurot ovat niin pieniä, että säätä ennustavat tietokoneet, joiden erotuskyky on parhaimmillaankin useiden kilometrien luokkaa, eivät mitenkään pysty saamaan kiinni yksittäisten kuurojen sijainneista ja liikkeistä. Siksi sääennustemallit eivät edes yritä saada yksittäisiä sadekuuroja kiinni, vaan ennustavat vain alueita, jolla sadekuuroja esiintyy.

Piste-ennusteet eivät ole sadekuuropäivänä parhaimmillaan. Sadekuurojen mahdollisuuden voi nähdä piste-ennusteissa esimerkiksi täsmäsäägraafin pisteytetyistä palkeista. Palkit kertovat siitä, että tietokone näkee alueella sadekuurojen mahdollisuuden, mutta ei ole tietoa siitä, moniko kuuro oikeasti kulkee paikan yli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuurosadepäivän ennuste. Sadetta ennustetaan tulevan vähintään kiinteän sinisen palkin verran, mutta enimmillään jopa koko pisteytetyn palkin verran.
Kuurosadepäivän ennuste. Sadetta ennustetaan tulevan vähintään kiinteän sinisen palkin verran, mutta enimmillään jopa koko pisteytetyn palkin verran. Kuva: Foreca

Sadekuurosäässä sadetutkatuotteet ja sade-ennusteanimaatiokartat ovat kullanarvoisia. Karttamuotoinen ennuste näyttää, jos kuuroja on ennustettu alueelle, ja tutka näyttää kartalla sellaiset sateet, jotka ovat jo olemassa. Sadetutkallakin on toki oma viiveensä, sadekuuro näkyy kartalla vasta sen jälkeen, kun vettä on jo alkanut sataa. Ennustekartta antaa sadekuurotilanteessa niin paljon enemmän informaatiota kuin piste-ennuste, että ulkoilemaan lähtiessäni katson aina paikallissääsymbolien lisäksi myös säätutkaa ja sade-ennustekarttaa. Jos sadekuuroja on ennustettu omalle alueelleni, tiedän, että on olemassa mahdollisuus, että sellainen voi osua myös minun kohdalleni, vaikka piste-ennusteessa sadetta ei näkyisi.

Näitä tuotteita käytän selvittäessäni, onko luvassa poutaa vai kaatosadetta

Forecan sivuilla ja appeissa täsmäsää antaa mukavan ensivilkaisun sille, miltä sää yleisesti ottaen näyttää. Silti, koska pelkkä täsmäsää ei anna kuvaa siitä, mitä sääkartalla yleisesti ottaen tapahtuu ja minkälaisen sään mahdollisuuteen kannattaa varautua, seuraavaksi hyppään katsomaan sääennustekarttoja.

Sadetutka ja -ennuste

Foreca.fi -sivulla sadetutka ja -ennuste -animaatio löytyy tietokoneella, tabletilla ja puhelimella kuvissa ympyröidystä paikasta.

Sadetutka ja -ennuste foreca.fi -sivulla (kuvassa oikealla kännykkänäkymä, vasemmalla muut laitteet).
Sadetutka ja -ennuste foreca.fi -sivulla (kuvassa oikealla kännykkänäkymä, vasemmalla muut laitteet). Kuva: Foreca

Tuotetta käyttäessä aukeaa ensimmäiseksi Sadetutka 10 min -välilehti. Animaatiota liikutetaan kartan alapuolella olevalta aikajanalta. Aikajanan vasen puolisko näyttää 10 minuutin aika-askelin tutkakuvaa eli jo mennyttä sadetilannetta sekä havaitut maasalaman iskut, oikea puolisko sade-ennustetta. Karttaa voi zoomata sisään tai ulos, ja karttaa voi siirtää.

Sadetutka ja ennuste
Sadetutka ja ennuste. Kuva: Foreca.fi

10 minuutin tilanne on mainio siihen, jos haluaa nähdä, tuleeko sadetta seuraavien parin tunnin sisällä eli voiko lähteä huoletta vaikka kauppaan tai lenkille. Jos oman paikan läheltä kulkee ennusteanimaation mukaan sateita, sateisiin kannattaa varautua, vaikka piste-ennuste ei niitä näyttäisi.

Sadetutka 1h -välilehden alta näet tutka- ja ennustekuvat tunnin aika-askelilla, 12 tuntia taakse- ja eteenpäin. Tämä kartta toimii mainiosti vaikka loppupäivän tekemisiä suunnitellessa.

Täsmätutka 5 min -välilehden alta ei löydy ennustetta, vaan silkkaa tutkakuvaa. Kartalla näkyy myös säähavaintoja, oletusarvona lämpötilahavainnot. Kartalta on kiinnostava seurata esimerkiksi sitä, kuinka ukkosalue on lähestynyt, ja kuinka lämpötilat ovat lähteneet laskuun sateen alkamisen jälkeen.

Kolmen vuorokauden sade-ennusteanimaatio

Joskus tarvitaan tietoja tulevista sateista kauemmas kuin vain 12 tunnin päähän. Silloin käytettävissä on Sade 3 vrk -painikkeen alta löytyvä animaatiokartta.

Kolmen vuorokauden sade-ennuste näyttää myös ennusteet tunnin aika-askelin.
Kolmen vuorokauden sade-ennuste näyttää myös ennusteet tunnin aika-askelin. Kuva: Foreca

Kolmen vuorokauden päähän ulottuviin sateisiin liittyy jo epävarmuutta, siksi kartta aukeaa laajemmalla karttapohjalla kuin lähiajanhetkien sade-ennustekartta. Kartta näyttää nimensä mukaisesti kolmen vuorokauden sade-animaation tunnin aika-askelin.

Jos on kiinnostunut sateiden liikkeiden lisäksi suursäätilasta eli korkea- ja matalapaineiden liikkeistä, jonkin verran alempaa valikkopalkista löytyy linkki karttaan Ilmanpaine ja sade. Tämä kartta näyttää kolmen tunnin aika-askelin sateiden lisäksi ilmanpaineen vaihtelun. Myös matala- ja korkeapaineet on merkitty kartalle.

Forecan sivulta löytyy myös sadetutka (beta), jossa on pieniä parannuksia nykyiseen versioon. Se otetaan todennäköisesti käyttöön kesän jälkeen. Voit tutustua siihen tästä: https://www.foreca.fi/tutka

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sade-ennustekartat mobiiliappissa

Käytätkö sään katsomiseen Forecan mobiiliappia? Löydät tutka-animaation ja sade-ennusteanimaatiot myös sieltä! Kuvatekstissä löydät ohjeet sade-ennustekartoille pääsyyn appeissa.

Tutka mobiiliappissa: Valitse alareunan valikosta Map, sen jälkeen karttavalintapainiketta (painikkeet ympyröity punaisella). Aukeavasta valikosta voit valita sadetutkan, 24 tunnin sade-ennusteen tai 72 tunnin sade-ennusteen.
Tutka mobiiliappissa: Valitse alareunan valikosta Map, sen jälkeen karttavalintapainiketta (painikkeet ympyröity punaisella). Aukeavasta valikosta voit valita sadetutkan, 24 tunnin sade-ennusteen tai 72 tunnin sade-ennusteen. Kuva: Foreca

Näiden vinkkien avulla on hyvä nauttia kesäsäästä!

Joanna Rinne
meteorologi

Lue myös: Piti paistaa, mutta satoi kaatamalla, tai toisinpäin – miksi sade-ennuste voi mennä aivan päälaelleen?

Joanna Rinne

Päivitetty 27.6.2023 klo 08.25

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat