Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tulevan kevään sääennuste julki! "Aivan uniikki tilanne, toivottavasti…
Vuodenaikaisennuste |

Tulevan kevään sääennuste julki! "Aivan uniikki tilanne, toivottavasti tämä toteutuu"

Maalis–toukokuu näyttää pitkän sääennusteen perusteella suuressa osassa Suomea tavanomaista lämpimämmältä.
Maalis–toukokuu näyttää pitkän sääennusteen perusteella tavanomaista lämpimämmältä Suomessa. Kuva: Pixabay

Euroopan keskuksen (ECMWF) tuoreimman vuodenaikaisennusteen mukaan kylmää lopputalvea seuraa lämmin kevät. Maalis–toukokuun ennustetaan olevan suuressa osassa Suomea 0,5–1 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Vuodenaikaisennusteen perusteella meillä on aivan uniikki tilanne edessä, sillä olisimme saamassa Suomeen viimeinkin kunnolliset, toisistaan selvästi erottuvat vuodenajat. Kylmää lopputalvea voi tänä vuonna seurata lämmin kevät – toivottavasti tämä toteutuu!

Viime vuonnahan näin ei ollut, vaan osassa maata samantyyppinen sää jatkui käytännössä marraskuulta huhtikuulle ja vuodenaikojen vaihtumista tuskin edes huomasi eteläisessä Suomessa.

Korkeapaineet hallitsevat

Vuodenaikaisennusteessa näkyy viitteitä siitä, että erityisesti Brittein saarilla ja niiden länsipuolella Atlantilla ilmanpaine on tulevan kevään aikana tavanomaista korkeampi. Suomen yllä ilmanpainepoikkeamaa ei näy suuntaan eikä toiseen.

Korkeamman ilmanpaineen kieleke yltää itse asiassa Atlantilta koko Keski-Euroopan halki kohti Venäjää, mikä viittaa länsivirtausten mahdollisuuteen Pohjois-Euroopassa. Vuodenaikaisennusteessa tavanomaista alhaisemman ilmanpaineen alue näkyy vain hyvin suppealla alueella Norjanmerellä.

Ilmanpainejakauman perusteella voidaan varovaisesti päätellä, että Suomen kevätsää on nopeasti vaihtelevaa ja keskimäärin meillä vallitsevat länsivirtaukset. Tässä astelemassa on mahdollista kokea useampaankin otteeseen föhn-tilanteita ja niihin liittyviä lämpöpiikkejä.

Tavanomaista lämpimämpää

Keväästä näyttäisi pitkän sääennusteen mukaan muodostuvan tavanomaista lämpimämpi erityisesti Euroopan itä- ja pohjoispuoliskolla. Länsi-Euroopassa oltaisiin lähempänä pitkäaikaisia keskiarvoja.

"Keväästä näyttäisi pitkän sääennusteen mukaan muodostuvan tavanomaista lämpimämpi erityisesti Euroopan itä- ja pohjoispuoliskolla."

Lähes koko Suomessa poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on 0,5–1 astetta. Pitkän ajan sääennusteisiin liittyy kuitenkin epävarmuuksia varsinkin korkeilla leveysasteilla. Vaikka tuleva kevät näyttääkin Euroopan keskuksen ennusteessa tavanomaista lämpimämmältä, on hankala sanoa, riittääkö lämpöä pitkin koko kevättä vai onko sitten vain jokin yksittäinen kuukausi niin lämmin, että se nostaa kevätkuukausien lämpötilan keskiarvoa ylöspäin.

Jos länsivirtaukset kuitenkin ovat meillä vallitsevia ja matalapaineita liikkuu Suomen pohjoispuolitse kohti itää, lämmintä ilmaa pääsee todennäköisesti pulpahtamaan Suomeen aika ajoin etelämpää Euroopasta. Myös föhn-tuuli voi tässä asetelmassa synnyttää hyvin lämpimiä kevätpäiviä.

Lue seuraavaksi nämä:

Aurinkoinen kevätpäivä Vaasassa.
Kevät päässee alkamaan ajallaan tänä vuonna, jos pitkän ajan ennuste toteutuu. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 3.5.2020

Sadealueiden reitillä

Pitkä sääennuste antaa ymmärtää, että Suomi kuuluu maalis–toukokuussa sadealueiden reitille, sillä suuressa osassa Suomea ja Baltiassa kevätkuukaudet näyttävät tavanomaista sateisemmilta.

Poikkeama sateisempaan suuntaan on 0–50 millimetriä, eli ei kovinkaan suuri. Tyypillisesti kevät on Suomessa vuoden vähäsateisinta aikaa.

Tavanomaista kuivempaa näyttää kevään aikana olevan erityisesti Iberian niemimaalla, osassa Ranskaa sekä Irlantia, mikä viittaa Atlantin korkeapaineen vaikutukseen.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste ulottuu talvilomille asti: Näin helmikuu etenee – polaaripyörre sekoittaa kuviota

Markus Mäntykannas

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat