Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tutkimusraportti: Ilmastonmuutoksen ei ennusteta lisäävän tuulisuutta…
Uutiset |

Tutkimusraportti: Ilmastonmuutoksen ei ennusteta lisäävän tuulisuutta – myrskytuhot saattavat kuitenkin pahentua

Aila-myrsky mylläsi Näsijärvellä.
Aila-myrsky mylläsi Näsijärvellä. Kuva: Ari Branthin, Tampere, 17.9.2020

Ilmatieteen laitoksen tutkimusraportin mukaan keskimääräinen tuulisuus Suomessa on vähentynyt 1950-luvulta lähtien. Ilmastonmuutoksen myötä tuulisuuteen ei ole odotettavissa suuria muutoksia Pohjois-Euroopassa, joskin syksyisin keskimääräisen tuulisuuden odotetaan hieman lisääntyvän. Suomessa myrskytuhojen ennustetaan lisääntyvän routakauden lyhentymisen ja vesisateiden vuoksi.

Ilmatieteen laitoksen julkaiseman tutkimusraportin mukaan voimakkaimpien myrskyjen kokonaislukumäärän arvioidaan tulevaisuudessa laskevan Pohjois-Atlantilla. Vastaavasti trooppisilta alueilta keskileveysasteille saapuvien niin kutsuttujen muuntautuvien myrskyjen arvioidaan kulkeutuvan yhä pohjoisemmaksi. Tällaisia myrskyjä ovat esimerkiksi entiset hurrikaanit.

Myrskytuhoissa ei ole Suomessa nähtävissä tiettyä trendiä, vaan vuosien välillä on suurta vaihtelua.

– Euroopassa on sama tilanne, mutta vuosina 1990–2010 on Euroopassa havaittu äärimmäisen tuhoisia myrskyjä. Suomi on välttynyt näiltä myrskyiltä, kertoo yksikönpäällikkö Hilppa Gregow Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Tuulituhot voivat lisääntyä

Suomessa myrskyihin liittyvien tuulituhojen ennustetaan lisääntyvän ilmaston lämmetessä, koska routakausi lyhenee ja sateet tulevat yhä useammin vetenä.

– Maaperän routa ankkuroi puut tiukemmin maahan, mutta syksyjen ja talvien lämmetessä routakauden pituus lyhenee ja maa on sadekausina märkä. Tällöin puut kaatuvat herkemmin myrskyissä, Hilppa Gregow toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Esimerkkinä on tämän vuoden syyskuun Aila-myrsky, joka iski jo aikaisin syksyllä ja aiheutti juuri osittain sen takia tuulituhoja, kun maaperä oli vielä sula, kommentoi Forecan meteorologi Anna Latvala.

Aila-myrsky kaatoi puita Eurajoella.
Aila-myrsky kaatoi puita Eurajoella. Kuva: Nina Pohjola, Eurajoki, 17.9.2020

Kesän voimakkaisiin rajuilmoihin liittyvää tutkimusta on tehty suhteellisen vähän muuhun myrskytutkimukseen verrattuna. Olemassa olevien tutkimusten perusteella kesän rajuilmoihin liittyviä voimakkaita tuulenpuuskia voi kuitenkin vuosisadan loppuun mennessä esiintyä Pohjois-Euroopassa useammin kuin nykyilmastossa.

Myrskyt voivat aiheuttaa laajoja metsätuhoja ja merivesitulvia

Raportin mukaan myös Ruotsissa ja Virossa tuulisuuden trendit ovat olleet laskevia. Viron aikasarja loppuu jo vuoteen 1990, mutta Ruotsin ja Suomen tarkastelut ulottuvat vuosiin 2013 ja 2015 asti. Huomattavaa on, että tuulisuudessa havaitut muutokset selittyvät pääosin ilmakehän luontaisella vaihtelulla ja muutoksilla maanpinnan rosoisuudessa, kuten puuston kasvulla ja rakentamisen lisääntymisellä.

Voimakkaista keskileveysasteiden matalapaineista johtuvat myrskytuulet ovat yksi eniten vaaraa ja vahinkoa aiheuttavista sääilmiöistä Pohjois-Euroopassa. Myrskytuulet aiheuttavat korkeita aaltoja ja nostavat meriveden pintaa, mikä johtaa toisinaan merivesitulviin. Sisämaassa voimakkaat myrskytuulet aiheuttavat ajoittain laajoja metsätuhoja. Myrskyistä koituu vuosittain merkittäviä vahinkoja yhteiskunnalle. Ilmastonmuutoksen myötä myrskyjen toistuvuus ja tuulista johtuvat tuhot muuttuvat.

Syysmyrsky Ailan tuulta ja aallokkoa Lohtajalla.
Syysmyrsky Ailan tuulta ja aallokkoa Lohtajalla. Kuva: Matti Hietala, Lohtaja, 17.9.2020

Ilmatieteen laitoksen julkaisemassa tutkimusraportissa käytiin läpi voimakkaiden tuulien ja myrskyjen esiintyvyyttä Euroopassa ja Suomessa viimeaikaisten tutkimusten pohjalta. Raportti on kooste yhteensä 91 tutkimusjulkaisun tuloksista. Raportissa käsiteltiin mennyttä ilmastoa pääosin jaksolta 1960–2020 sekä tämän vuosisadan puoliväliin ja loppuun ulottuvia ilmastonmuutoksen skenaarioita.

Lähteet:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ilmatieteen laitos: Ilmastonmuutoksen ei ennusteta lisäävän tuulisuutta, myrskytuhot voivat silti lisääntyä
Ilmatieteen laitos: Review on winds, extratropical cyclones and their impacts in Northern Europe and Finland

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste: Odotatko jo talvea? Tällainen on marraskuun alkupuolen sää – näin meteorologi kommentoi talven alkua

Foreca

Päivitetty 29.10.2020 klo 15.46

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat