Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Helle paahtaa Länsi-Euroopassa – useissa maissa lämpötila kohosi uuteen…
Blogi |

Helle paahtaa Länsi-Euroopassa – useissa maissa lämpötila kohosi uuteen lokakuun ennätykseen

Välimerellä on vielä laajalti suomalaisittain hellelukemia eli lämpötila kohoaa 25 asteen yläpuolelle. Kuuminta on viikonloppuna ja mahdollisesti myös ensi viikolla uudestaan Espanjan sisämaassa, missä 30 astetta voi ylittyä. 
Euroopan etelä- ja keskiosassa on vielä suomalaisittain kesäistä hellettä, vaikka lokakuu on jo alkanut. Kuvituskuva: Pixabay, Espanja, Girona

Syyskuu oli kokonaisuutena ennätyslämmin sekä maailmanlaajuisesti että Euroopassa. Lämmin sää ei anna vielä periksi Euroopan keski- ja eteläosassa, jossa lämpötilat ovat vielä kesäisiä.

Lokakuuta on kulunut alle viikko, ja tässä ajassa osassa Euroopan maita on ollut jopa ennätyksellisen lämmintä.

Uusi lokakuun lämpöennätys on mitattu alustavien tietojen mukaan Espanjassa, AndorrassaRanskassa, Itävallassa ja Puolassa. Météo-Francen mukaan 2. lokakuuta 2023 oli Ranskan manneralueen lämpimin lokakuun päivä mittaushistoriassa myös siinä tapauksessa, että tarkastellaan koko alueen päivälämpötiloja.

ValtioPäivämääräHavaintoasema     Lämpötila         
Espanja (mantereinen osa)   1. lokakuuta  Montoro38,2 astetta
Andorra2. lokakuuta      La Comella32,9 astetta     
Ranska (mantereinen osa)2. lokakuutaNavarrenx35,8 astetta
Itävalta3. lokakuutaLangenlebarn    30,3 astetta     
Puola4. lokakuutaLegnica29,3 astetta

Lämmin sää ei tähän jää. Sunnuntaina Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Italiassa lämpötila on edelleen 30 asteen tienoilla ja Espanjan eteläosassa voi ylittyä 35 astetta.

Ennätysten takana korkeapaine

Syyskuun lopusta asti eteläisessä Euroopassa on vallinnut korkeapainesää, joka on välillä yltänyt Keski-Eurooppaan asti. Lämmin ja kuiva ilma sekä aurinkoinen sää ovat nostaneet lämpötilaa, ja välillä Iberian niemimaalla on käväissyt vuodenaikaan nähden erittäin lämmintä ilmamassaa Afrikan puolelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Syksyinen helleaalto jatkuu ja leviää taas 9. lokakuuta alkavalla viikolla laajemmalle Eurooppaan. Saksassa ja Puolassa ylittynee 25 astetta. Korkeimmat lämpötilat Ranskassa ja Italiassa käväisevät 30 asteen tuntumassa, ja Espanjassa on päivästä riippuen paikoin 33–37 astetta.

Vuorokauden keskilämpötilan poikkeama ajankohdan tavalliseen säähän on Länsi- ja Etelä-Euroopassa paljolti 3–9 astetta, vaihdellen päivän ja paikan mukaan.

Kesäinen lämpö jää kauas Suomesta

Kahtiajako Euroopassa on nyt voimakas, sillä lounaisosa paahtuu epätavallisessa helteessä ja koillisosassa päivät ovat syksyisen koleita.

Suomen leveysasteilla matalapaineet muodostuvat yleensä ilmamassojen rajalle ja suuret lämpötilaerot vain ruokkivat niitä. Matalapaineiden reitti kulkee nyt Atlantilta Keski- ja Pohjois-Euroopan kautta itään. Suomi jää rajan kylmälle puolelle, mutta saa osansa jopa myrskyisestä säästä.

Lähipäivät kuluvat Suomessa siis ajankohtaan nähden tavallisessa tai sitä kylmemmässä säässä. Hetkittäin matalapaineiden yhteydessä lämmintä ilmaa saattaa yltää Suomeen asti, mutta tuulinen, pilvinen ja sateinen sää estää lämpötilaa nousemasta silloinkaan kovin ylös.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste: Kartoilla karu viesti Suomeen

Anna Latvala
meteorologi

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat