Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Perjantai on viikon lämpimin päivä: Paikoin yli 15 astetta – onko…
Uutiset |

Perjantai on viikon lämpimin päivä: Paikoin yli 15 astetta – onko jossain jopa 20 astetta lähellä? Viikonloppuna ja äitienpäiväksi edessä käänne

Keväisiä hiirenkorvia toukokuussa 2022.
Kevään merkkejä näkyy jo luonnossa. Kuva: Pirjo Räisänen, Tampere, 4.5.2022

Sää on tällä viikolla vaihtelevaa. Viileän alkuviikon jälkeen sää lämpenee perjantaiksi niin, että osassa maata päästään yli 15 asteen lukemiin, jossain saatetaan hätyytellä jo 20 asteen lukemiakin. Viikonloppuna kylmä rintama pyyhkäisee lämmön mukanaan ja tuo sateita.

Toukokuu on alkanut melko viileänä. Keskiviikon vastaisena yönä kylmimmät lukemat mitattiin Inarin Saariselällä, −15,3 astetta. Torstain vastaisena yönä kylmintä oli Kilpisjärvellä, −18,3 astetta.

Loppuviikon säässä nähdään muutoksia ja vaihtelua. Sää lämpenee hetkiseksi.

– Kylmä, luoteenpuoleinen virtaus on vaihtumassa ennen viikonloppua hetkeksi lämpöisempään, etelän ja lounaan puolelta puhaltavaan virtaukseen. Lämmön lisäksi on tulossa myös kosteutta, joten odotettavissa on ajoittain runsaampaakin pilvisyyttä ja hieman sateitakin. Uusi viileneminen odottaa viikonlopun aikana, kun virtaus kääntyy puhaltamaan uudelleen luoteen suunnalta. Sen edellä tulee rintamallinen sateita, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Aurinkoinen toukokuun alun päivä Oulujärvellä Vaalassa.
Jäät ovat jo heikentyneet, osassa maata lähteneet jo kokonaan. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 4.5.2022

Torstaina hajanaisia sateita – sää lämpenee jo hieman

Torstaina lounaan ja lännen puolelta lähestyy Suomea lämmintä ilmaa. Mukana saapuu pilvilauttaa ja hajanaisia sateita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Torstain aikana etelän yli itään kulkee hajanaisia vesisateita, sisämaan puolella sade saattaa olla alkuun aamulla räntäistä. Maan keskivaiheilla sateet jäävät vähäisiksi ja ovat enimmäkseen vettä. Pohjoisessa sateet ovat hieman yhtenäisempiä. Pohjoisen sateissa olomuoto vaihtelee vedestä räntään ja lumeen, lumisinta sade on Pohjois-Lapissa. Lumisateen alueilla Lapissa lunta voi tulla muutamia senttimetrejä, mutta se sulaa nopeasti pois, Jenna Salminen sanoo.

Torstaina korkeimmat lämpötilat ovat etelässä ja lännessä 10–15 asteen tienoilla. Idässä on 5–10 astetta. Pohjoisessa lämpötilat vaihtelevat Pohjois-Pohjanmaan eteläosan 10 asteen vaiheilta Pohjois-Lapin 1–2 plusasteeseen.

Perjantain vastaisena yönä pakkaset painottuvat maan pohjoisosaan.

Perjantai on viikon lämpimin päivä – meneekö kevään tähän asti korkein lämpötilalukema rikki?

Perjantai on torstaita aurinkoisempi päivä. Jonkin verran pilvisyyttä ja vesisadekuuroja on odotettavissa maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa on laajemmin poutaa.

Sää lämpenee perjantaina viikon korkeimpiin lukemiin.

– Lämpötilat nousevat yleisesti 10 ja 15 asteen välille isossa osassa maata, mutta korkeimmat lukemat kohoavat 15 asteen yläpuolelle, paikoin mahdollisesti 17–19 asteeseen. Lämpimimmät alueet ovat todennäköisesti lounaassa, lännessä ja Ahvenanmaalla. Tämän hetken ennusteen mukaan Ruotsin puolella sää lämpenee jopa 20 asteen paikkeille. Tätä lämmintä ilmaa saattaa kulkeutua esimerkiksi Ahvenanmaalle, jolloin lämpötila voisi nousta 19 asteeseen tai yli. Lapissakin ollaan 10 asteen molemmin puolin, Jenna Salminen ennustaa.

Auringon uv-säteilyltä suojautumisen tarve kasvaa kevään edetessä
Auringon UV-säteilyltä suojautumisen tarve kasvaa kevään edetessä. Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 19.4.2022

Vuoden korkein lämpötila tähän mennessä on 20. huhtikuuta Seinäjoella mitattu 18,2 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantaina sateita ja viilenevää – miltä näyttää äitienpäivän sää?

Viikonloppuna edessä on muutos. Lämpö jää vain hetkelliseksi.

– Syy sään aaltoilulle on se, että ensin Suomen ylitse pyyhkäisee lämpimän ilman kieleke, jonka mukana sää lämpenee. Kun tämä kieleke väistyy, sitä seuraa rintama, joka tuo viileämpää ilmaa. Myös luoteisvirtaus voimistuu uudelleen viikonloppuna, Jenna Salminen sanoo.

Kylmä rintama sateineen saapuu lauantaina lännestä.

– Rintama liikkuu päivän aikana Suomen yli kohti itää, laskee lämpötilaa ja tuo perässään kylmempää ilmaa. Tämän rintaman yhteydessä sade tulee enimmäkseen vetenä. Rintaman yhteydessä myös tuuli voimistuu.

Lauantaina ennen sateita lämpötila nousee vielä yli 10 asteeseen etelästä itäiseen Suomeen ulottuvalla alueella sekä itäisessä Lapissa, etelässä päästään paikoin vielä jopa 15 asteen paikkeille. Lännessä lämpötilat jäävät enimmäkseen 5–10 asteeseen.

Sinivuokkoja huhtikuussa 2022.
Kuva: Maarit Siitonen, Jyväskylä, 18.4.2022

Sunnuntaina äitienpäivänä päivä alkaa monin paikoin aurinkoisena, mutta päivän aikana pilvet kasvavat ja voivat tuoda paikoin kuurosateita. Aurinkoa nähdään kuitenkin monin paikoin myös päivän mittaan.

– Sadekuuroissa sateet tulevat laajalti vetenä. Lapissa sateiden olomuoto vaihtelee vedestä lumikuuroihin. Sateet ovat kuitenkin melko vähäisiä, Jenna Salminen kertoo.

Sunnuntaina lämpötilat ovat maan eteläosan lähemmäs 10 asteesta pohjoisen Lapin nollan asteen tienoille. Maan keskivaiheilla ollaan 5 asteen tuntumassa tai hieman sen yläpuolella.

Sää jatkuu vaihtelevana ensi viikolla

Sää näyttää jatkuvan ensi viikollakin vaihtelevana. Suomeen yrittää kurkotella lämmintä ilmaa, mutta samalla myös viileä ilma pysyttelee lähistöllä.

– Lämpö saattaa yltää meille ja sysätä viileän ilman hetkeksi sivuun, mutta jälkipuolella voi tulla uusi annos viileää ilmaa. Pilvisyydessä on vaihtelua, ajoittain tulee sateita. Iso osa sateista alkaa kuitenkin olla jo vähitellen vettä. Lumisateet painottuvat pohjoiseen, erityisesti Lapin puolelle, Jenna Salminen toteaa.

Lue seuraavaksi: Karuja signaaleja kuukausiennusteessa – näin meteorologi kommentoi toukokuun tilannetta

5.5.2022: Päivitetty ennustetta uuden ennustemallin mukaan ja lisätty torstain vastaisen yön kylmin lämpötila.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 5.5.2022 klo 14.19

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat