Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste: Sääkartoille muutos elokuun alkaessa
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste: Sääkartoille muutos elokuun alkaessa

Sadekuuro peltojen yllä. 
Sadekuuroja on odotettavissa tulevien viikkojen aikana. Arkistokuva: Heidi Multanen

Kuukausiennusteen mukaan heinäkuu päättyy ajankohtaan nähden viileissä, osin myös sateisissa merkeissä. Elokuun ensimmäisen viikon kartat ovat muuttuneet Suomen osalta lämpimämpään suuntaan. Sadekuuroja on kuitenkin yhä odotettavissa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden laitos ECMWF on julkaissut tuoreen kuukausiennusteen 24. heinäkuuta.

Ennusteen mukaan sää on tämän ja ensi viikon ajan eli heinäkuun viimeisen ja elokuun ensimmäisen viikon ajan Suomessa epävakaista. Tämä viikko on myös keskilämpötilaltaan asteen verran ajankohdan keskiarvoja kylmempi.

Ensi viikolla lämpötiloissa tapahtuu muutos – ensi viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–2 astetta ja pohjoisessa 2–4 astetta ajankohdan keskiarvojen yläpuolella.

Seuraavilla viikoilla sään ennustettavuus on jo heikompi, mutta näyttäisi olevan mahdollista, että sään epävakaisuus vähenee ja ajoittaiset korkeapainetilanteetkin voisivat olla mahdollisia. Ennusteen mukaan sää pysyy meillä ajankohdan keskiarvoja lämpimämpänä.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 24.7.2023)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus 
24.-30.7. (Viikko 30)Viikko on keskilämpötilaltaan tavanomaista viileämpi, ja sateita tulee runsaasti tai vähintään ajankohdan keskiarvon verran.Hyvä
31.7.-6.8. (Viikko 31)Sää lämpenee tavanomaista lämpimämmäksi, sateita tulee yhä melko runsaasti.Kohtalainen
7.-13.8. (Viikko 32)Viikon keskilämpötila on tavanomaista korkeampi, sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa.Heikko
14.-20.8. (Viikko 33)Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu, sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa.Heikko

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

 

Heinäkuun 24. päivä alkanut viikko: Sää on tavanomaista viileämpää ja epävakaista

Kuukausiennusteen mukaan 24. heinäkuuta alkaneen viikon keskilämpötila on asteen verran tavanomaista viileämpi. Sateita tulee ajankohtaan nähden runsaasti tai ainakin saman verran kuin keskimääräisenä vuonna.

Päivittäisennusteiden mukaan sää on tällä viikolla Suomessa vaihtelevaa. Ajoittain aurinko pääsee paistamaan, ajoittain tulee sadekuuroja. Sadekuurojen esiintymisalueet vaihtelevat päivittäin. Suurin osa viikon sateista on pikemmin ajoittaisia kuin pitkäkestoisia ja yhtäjaksoisia.

Päivälämpötilat pysyvät etelässä reilussa parissakymmenessä asteessa, maan keskivaiheilla kahdenkymmenen asteen molemmin puolin. Eniten lämpötilat vaihtelevat Pohjois-Lapissa, jossa maanantaina päivälämpötila jää jopa alle 10 asteeseen, mutta viikon edetessä se nousee 15 asteen tuntumaan, jopa lähelle 20 astetta.

Koko maassa pilvisyyden vaihtelu ja ajoittaiset sadekuurot vaikuttavat lämpötilaan päivän mittaan. 

Katso videolta lämpötilan kuukausiennuste!

Atlantilla Azorien suunnalla vaikuttava vahva korkeapaineen alue on puskenut Euroopan ylle erittäin laajan matalapaineen alueen. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Viikko on lähes koko Euroopassa keskilämpötilaltaan tavanomaista viileämpi ja sää sateisempi kuin tähän aikaan vuodesta yleensä. Sateisuuteen tuovat poikkeuksen osa Etelä-Euroopan maista, joissa sateita tulee vähemmän kuin tähän aikaan vuodesta yleensä.

Heinäkuun 31. päivä alkava viikko: Sää lämpenee Suomessa, mutta pysyy epävakaisena

Heinäkuun 31. päivä alkavalla viikolla laaja matalapaineen alue pysyy ainakin pohjoisen Euroopan yllä, mutta viikon keskilämpötila on silti meillä ajankohdan keskiarvoa korkeampi. Ero keskiarvoon on suurin Pohjois-Lapissa, kun taas etelässä ollaan lähimpänä ajankohdalle tavanomaista viikon keskilämpötilaa.

Sää jatkuu epävakaisena, eli sateita tulee meillä tavanomaiseen tapaan tai tavanomaista runsaammin. 

Sademäärätilastoissa heinä- elokuu on keskimääräisenä vuonna Suomessa vuoden sateisinta aikaa. Tilastollinen sateisuus johtuu kesäisistä sadekuuroista; vaikka kesäpäivä olisi yleisesti aurinkoinen, sadetta voi tulla yksittäisestä iltapäivän sadekuurosta hyvinkin runsaasti. Jo muutama sadekuuro kuukauden aikana voi riittää jopa tavanomaista suurempaan kuukauden sademäärään.

Katso videolta sademäärän kuukausiennuste!

Suuressa osassa Eurooppaa sää jatkuu viikkokeskilämpötiloiltaan tavanomaista viileämpänä. Espanjassa on kuitenkin tavanomaistakin kuumempaa. Sateisuus vaihtelee Euroopassa alueittain.

Elokuun 7. päivä alkava viikko: Sää jatkuu tavanomaista lämpimämpänä

Sää muuttuu ennusteen jälkipuolta kohden jo huonommin ennustettavaksi, mutta nykyennusteiden mukaan näyttäisi siltä, että sää jatkuu Suomessa ajankohdan keskiarvoja lämpimämpänä. Myös Euroopassa vallinnut tavallista viileämmän sään tilanne näyttää purkautuvan keskilämpötiloiltaan tavanomaiseksi, jopa tavanomaista lämpimämmäksi viikoksi.

Sateisiin ennuste ei ota enää juuri lainkaan kantaa Suomessa tai koko Euroopassa. Värien puuttuminen kartalta viittaa siihen, että kuukausiennusteen muodostavat osaennusteet ovat erimielisiä siitä, miten sateisuus Euroopassa kehittyy.

Elokuun 14. päivä alkava viikko: Lämpimän punainen väri pysyy Suomen kartoilla

Tavanomaista lämpimämpi sää näyttäisi jatkuvan Suomessa neljän viikon ennustejakson loppuun asti. Ennusteen viimeinen viikko on myös laajalti Euroopassa tavanomaista lämpimämpi. Sateisuuteen ennuste ei enää ota kantaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä on välillä suurta, ja ennuste voi toteutua monella tavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Joanna Rinne
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 26.7.2023 klo 08.47

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat