Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Joulukuun kuukausiennuste: “Säässä tapahtuu melko raju muutos” –…
Kuukausiennuste |

Joulukuun kuukausiennuste: “Säässä tapahtuu melko raju muutos” – tältä näyttää jouluviikko nyt!

Pakkasta ja lauhaa.
Säässä on näkyvissä loppuviikolla ja ensi viikoksi käänne lauhempaan suuntaan. Kuvat: Pekka Hatunen, Vaala, 1.12.2021 ja Matti Hietala, Vaasa, 15.12.2020

Itsenäisyyspäivästä käynnistyneen viikon alkupuoli on vielä erittäin kylmä, mutta sää näyttää lauhtuvan viikonloppua kohden. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sekä 13. joulukuuta alkavan viikon että jouluviikon keskilämpötilat ovat tavanomaista lämpimämpiä.

Suomessa mitattiin itsenäisyyspäivänä tämän talven toistaiseksi alin lämpötila, kun Muoniossa oli −35,2 astetta. Pohjoisessa Ruotsissa on ollut vielä kylmempää, Naimakassa aivan Suomen rajan lähellä jopa −43,8 astetta.

Sää jatkuu vielä jonkin aikaa kylmänä, mutta edessä näkyy jo iso käänne.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 6. joulukuuta julkaisemassa uudessa kuukausiennusteessa alkaneen viikon keskilämpötila on Suomessa selvästi keskimääräistä kylmempi, mutta 13. joulukuuta alkavan viikon puolestaan jo selvästi keskimääräistä lämpimämpi.

– Vähän yli viikon sisällä säässä tapahtuu melko raju muutos: kireistä pakkasista ja hyytävästä viimasta siirrytään lauhaan ja sateisempaan suojasäähän. Lapissa asti voidaan päästä nollan yläpuolelle. Uuden kuukausiennusteen mukaan paluuta pitkäkestoiseen kylmään säähän ei ole enää joulukuun aikana näkyvissä. Lyhyet, esimerkiksi päivän tai kahden kylmät jaksot ovat kuitenkin mahdollisia myös yleisesti lauhassa säässä, sillä kuukausiennusteessa katsotaan vain viikon keskiarvoa, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Joulukuun 6. päivä alkanut viikko: Alkuun kireitä pakkasia – loppuviikolla vesisateetkin mahdollisia

Kuukausiennusteen mukaan joulukuun 6. päivä alkaneella viikolla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa laajalti 6–9 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempiä, Käsivarren Lapissa on jopa yli 10 astetta keskimääräistä kylmempää. Sademäärät ovat ajankohdan tavanomaisia sademääriä pienempiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suuressa osassa Eurooppaa vallitsee matalapainesää, mutta viikon alkupäivinä Suomessa sekä Ruotsissa ja Norjassakin korkeapaine pitää sään kuivana. Korkeapaine on kuitenkin väistymässä vähitellen itään Venäjälle. Viikon lopulla Suomeenkin leviää jo paikoin enemmän lumisateita, mahdollisesti myös vesisateita tai jäätävää sadetta. Viikonloppuna on siis jo muutosta ilmassa, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Etenkin tiistai ja keskiviikko ovat vielä kylmiä. Maan itäosassa, Kainuussa ja Koillismaalla satelee vähän lunta. Päivisin suuressa osassa maata on 10–20 pakkasastetta, Lapissa voi olla paikoin yli 20 pakkasastetta. Pakkaslukemat riippuvat pilvisyydestä ja tuulesta.

Keskiviikon vastaisena yönä etelässä on pakkasta 10–20 astetta, maan keski- ja pohjoisosassa on laajalti 15–25 pakkasastetta. Pohjois-Lapin selkeillä alueilla voidaan olla paikoin 30 pakkasasteen tienoilla.

Torstain vastaisena yönä lounaisrannikolla voi olla jo alle 10 pakkasastetta, Lapissa sen sijaan on 25–30 pakkasastetta edellistä yötä laajemmalla alueella.

Tämän hetken ennusteen mukaan torstaina päivällä Lapissa ja paikallisesti etelärannikolla tulee heikkoja lumisateita. Lämpötila on lounaassa 5–10 pakkasastetta, muuten maan etelä- ja keskiosassa 10–16 pakkasastetta, pohjoisessa 15–25 pakkasastetta. Tuuli alkaa voimistua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Perjantaina kaakkoistuuli on maan etelä- ja keskiosassa kohtalaista tai navakkaa, Lapin pohjoisosassakin tuulee kohtalaisesti lounaasta. Lumisateita voi jo levitä paikoin maan etelä- ja länsiosaan, Anna Latvala ennustaa.

Lämpötila on perjantaina päivällä lounaassa 4–7 pakkasastetta, laajemmin lännessä ja etelässä 8–12 pakkasastetta, idässä 10–15 pakkasastetta ja pohjoisessa 10–18 pakkasastetta. Lauantain vastaisena yönä lämpötila voi laskea vielä Lapissa heikkotuulisimmilla alueilla yli 20 pakkasasteeseen.

Lauantaina sää jatkuu tuulisena. Maan etelä- ja keskiosassa tulee näillä näkymin lumisateita siellä täällä, myös jäätävät sateet ovat mahdollisia, myös sunnuntain vastaisena yönä.

Lämpötila kohoaa lauantaina päivällä jo laajemmin 1–10 pakkasasteeseen, idässä on paikoin vähän kylmempää ja pohjoisessa 10–18 pakkasastetta.

– Sunnuntaina hajanainen sadealue leviää tämän hetken ennusteen mukaan jo pohjoiseen asti. Samalla lämpötilatkin nousevat taas vähän edelliseen päivään verrattuna. Tuuli on jo heikompaa. Sateet tulevat pääasiassa lumena, mutta etelässä on jo vesisateenkin mahdollisuus, Anna Latvala toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä kylmemmän sään alue ulottuu Euroopassa 6. joulukuuta alkaneella viikolla Fennoskandiasta Euroopan läpi aina Italiaan asti. Tällä alueella on laajalti 0–5 astetta tavanomaista kylmempää. Espanjassa ja Portugalissa sekä läntisessä Ranskassa sen sijaan on hieman keskimääräistä lämpimämpää, Mustanmeren ympäristössä puolestaan jopa 3–7 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Joulukuun 13. päivä alkava viikko: Iso muutos edeltävään viikkoon

Tämän hetken ennusteiden mukaan näyttää siltä, että 13. joulukuuta alkavan viikon sää on selvästi edeltävää viikkoa lauhempaa.

– Sää lauhtuu voimakkaasti verrattuna edeltävään viikkoon: jopa Lapissa asti voi olla suojasäätä. Viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa 3–6 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpiä. Myös muualla Euroopassa lauhtuu, Anna Latvala kertoo.

"Niillä alueilla, missä ennen lauhaa jaksoa on vain vähän lunta, tämä sää voi viedä loputkin lumet pois. Vielä ei siis pystytä sanomaan, missä lumiraja menee ennen joulua."

Keski- ja Etelä-Euroopassa alkaa vahvistua korkeapaine, sen sijaan matalapaineiden reitti kulkee Pohjois-Atlantilla Islannista Norjaan. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suomi jää näiden välille ja ajoittain sateita pääsee tännekin asti. Läntinen tai lounainen ilmavirtaus tuo meille lauhaa ilmaa. Sää onkin Suomessa vähän tavallista sateisempaa. Sateita tulee sekä vetenä että lumena, sekä etelässä että pohjoisessa, Anna Latvala ennustaa.

– Niillä alueilla, missä ennen lauhaa jaksoa on vain vähän lunta, tämä sää voi viedä loputkin lumet pois. Vielä ei siis pystytä sanomaan, missä lumiraja menee ennen joulua.

Joulukuun 20. päivä alkava viikko: Jouluviikolla keskimääräistä lämpimämpää

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan jouluviikon keskilämpötila on Suomessa noin 2–4 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sademäärät olisivat keskimääräisiä tai keskimääräistä pienempiä.

Ennusteessa on kuitenkin vielä muutoksen mahdollisuuksia.

– Eurooppa näyttää jakautuvan tavanomaista lauhempaan pohjoiseen ja tavanomaista koleampaan etelään. Länsi-Euroopassa Pohjanmeren ympäristössä vallitsee korkeapaine. Tämä korkeapaine todennäköisesti työntää matalapaineet pohjoiseen Jäämeren suunnalle. Sopivassa tilanteessa matala- ja korkeapaineen välille voisi syntyä tarpeeksi voimakas tuuli Skandien yli, jolloin olisi mahdollisuus föhn-tuuleen. Samaan viittaa selvästi tavallista sateisempi sää Norjan puolella ja kuivempi sää Skandien itäpuolella. Jos korkeapaine tulee kuitenkin vähän eri paikkaan, Suomen sää voi olla tätä kuukausiennustetta kylmempi, Anna Latvala pohtii.

Jouluvaloja Vaasassa.
Joulun lumitilannetta joudutaan vielä jännittämään. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, joulukuu 2019

Pitkän ajan säätilastojen mukaan jouluaattona keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila on maan etelä- ja lounaisosassa sekä länsirannikolla laajalti 0–2 plusastetta, lounaissaaristossa vähän korkeampi. Maan keskiosassa on enimmäkseen 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa 2–6 pakkasastetta. Yöllä on joulun tienoilla keskimäärin pakkasta koko Manner-Suomessa.

Joulukuun 27. päivä alkava viikko: Miltä näyttää vuodenvaihteen viikko?

Kuukausiennusteen mukaan perusasetelma pysyy vuodenvaihteen viikolla melko samankaltaisena kuin jouluviikolla, mutta ennusteen epävarmuus kasvaa jo entisestään.

Nyt näyttää, että 27. joulukuuta alkavan viikon keskilämpötilat olisivat Suomessa lähellä ajankohdan keskimääräisiä lukemia tai osassa maata hieman keskimääräistä lämpimämpiä.

– Pohjanmeren seudulla voi olla edelleen korkeapaine ja Norjan rannikolla sateista, mikä voi viitata jälleen läntiseen ilmavirtaukseen sekä ehkä jopa lämpimään föhn-tuuleen. Jos korkeapaine siirtyykin sen sijaan lännemmäksi kuin nyt näyttää, niin kylmemmän pohjoistuulen mahdollisuus kasvaa, Anna Latvala sanoo.

Sademäärien osalta kuukausiennusteessa ei enää vuodenvaihteen viikolla näy signaalia suuntaan eikä toiseen Suomessa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Joulun sää Suomessa tilastojen valossa

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 7.12.2021 klo 18.00

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat