Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Joulukuu oli Suomessa laajalti keskimääräistä kylmempi – alin lämpötila…
Kuukausikooste |

Joulukuu oli Suomessa laajalti keskimääräistä kylmempi – alin lämpötila −34,2 astetta, ylin 7,0 astetta

Lumikaaos
Autot olivat hautautuneina lumeen joulukuun 14. päivä Helsingissä. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, 14.12.2022

Joulukuun keskilämpötila oli Suomessa laajalti keskimääräistä kylmempi, idässä ja pohjoisessa kuitenkin paikoin keskimääräistä lämpimämpi. Joulukuun lumipyryt toivat eteläiseenkin Suomeen ajoittain jopa yli puolen metrin lumihankia.

Joulukuun sää oli Suomessa vaihtelevaa. Kuukauden aikana koettiin kylmiä ja lumisia jaksoja, mutta myös lauhoja ja vetisiä jaksoja.

Pitkän ajan säätilastoja Suomessa pitävän Ilmatieteen laitoksen tilastojen perusteella joulukuun keskilämpötila oli laajalti 0–2 astetta keskimääräistä kylmempi, mutta Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Koillismaalla oli 0–1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaissaariston nollan asteen tienoilta pohjoisen Lapin noin −13 asteeseen.

– Marraskuussa alkanut kylmä jakso jatkui maan etelä- ja keskiosassa vielä pitkälle joulukuuhun, ja hetkittäin Suomessa käväisi jopa arktisen kylmää ilmamassaa. Pohjoisessa lämpötila oli kuun alussa vielä ajankohdalle tavanomainen tai jopa vähän lauhan puolella. Joulunalusviikolla kylmä hellitti, mutta jouluksi kylmeni hetkeksi uudestaan. Joulukuun viimeisinä päivinä sää lauhtui uudestaan ja päivä päivältä lisää. Uudenvuodenaattona suojasäätä oli paikoin Etelä-Lapissa asti, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Selkeällä säällä pakkanen voi talvella kiristyä hyvin voimakkaasti.
Joulukuun aikana koettiin niin kireitä pakkasjaksoja kuin lauhaakin säätä. Kuva: Markku Kuisma, Saariselkä, 25.12.2022

Joulukuun alin lämpötila oli −34,2 astetta. Se mitattiin Utsjoen Kevon Kevojärven havaintoasemalla 13. joulukuuta. Tämä on samalla kuluvan talven toistaiseksi kylmin lämpötila.

Joulukuun ylin lämpötila oli Kumlingen Kirkonkylän havaintoasemalla 31. joulukuuta mitattu 7,0 astetta.

Joulukuun 2022 ylin ja alin lämpötila
Joulukuun korkein lämpötila mitattiin lounaissaaristossa, alin pohjoisessa Lapissa.

Lunta oli etelässä paikoin yli puoli metriä

Joulukuu toi paikoin reilusti lunta. Kuukauden sademäärät olivat keskimääräistä suurempia paikoin maan eteläosassa ja Lapissa, keskimääräistä pienempiä puolestaan paikoin lounaassa ja lännessä.

Esimerkiksi joulukuun 12.–13. päivä iskenyt lumimyräkkä sotki liikennettä maan etelä- ja keskiosassa.

– Lumitilanne harppasi joulukuussa eteläisessä Suomessa suoraan loppusyksystä sydäntalveen: etelään tuli hetkeksi paikoin jopa yli puolimetrinen hanki, mutta pyryn yhteydessä voimakas tuuli kinosti lunta epätasaisesti, eivätkä lumensyvyysmittaukset kertoneet koko seudun tilannetta. Etelän lumihanget painuivat kuitenkin vielä joulukuun aikana kasaan sään lauhtuessa, Anna Latvala sanoo.

Lumipyry huononsi ajokeliä Helsingissä 13. joulukuuta 2022.
Lumipyry huononsi ajokeliä Helsingissä 13. joulukuuta 2022. Kuva: Jaakko Hyvätti, Helsinki, 13.12.2022

Joulukuun suurin sademäärä mitattiin Siuntion Sjundbyssä, 103,4 millimetriä. Vähiten joulukuussa satoi Inarin Nellimissä, 22,0 millimetriä. Suurin havaittu vuorokausisademäärä oli 25,9 millimetriä, joka mitattiin Lohjan Porlassa 10. joulukuuta.

Joulukuun suurin aamuisin kello 8 tehdyissä mittauksissa mitattu lumensyvyys oli 13. joulukuuta Vihdin Hiiskulan 64 senttimetriä. Toiseksi suurin lukema oli 2. joulukuuta Kittilän Pokan havaintoasemalla mitattu 61 senttimetriä.

Jouluaattona ja joulupäivänä lunta oli lähes koko maassa lukuun ottamatta muutamia lounaan ja lounaissaariston havaintoasemia.

– Vuoden viimeisenä päivänä lunta ei ollut enää ollenkaan muutamilla lounaisrannikon ja saariston havaintoasemilla, Anna Latvala kertoo.

Joulukuun viimeisenä päivänä eniten lunta oli Kittilässä, 53 senttimetriä.

Vaasassa oli joulukuun alussa 2022 maa lumeton.
Vaasassa oli joulukuun alussa vielä lumetonta. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 4.12.2022

Joulukuussa oli kaksi myrskypäivää, 12. ja 13. joulukuuta.

Talvimyrskyssä yli 60 kuolonuhria Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa riehui joulun alla talvimyrsky, jossa menehtyi yli 60 ihmistä. Talvimyrsky toi paikoin suuria lumimääriä sekä kylmiä pakkaslukemia.

Euroopassa koettiin ennen joulukuun puoliväliä talvinen jakso, kun esimerkiksi Isossa-Britanniassa lumisade sotki Lontoon liikennettä.

Vuodenvaihteen tienoilla Etelä- ja Keski-Euroopassa oli puolestaan suorastaan keväisiä lämpötiloja. Esimerkiksi Saksassa mitattiin paikoin jopa yli 20 plusasteen lukemia.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 2.1.2023 klo 17.57

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat