Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste marraskuulle: Säähän tulossa käänne
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste marraskuulle: Säähän tulossa käänne

Syyspäivän sumua Pirkanmaalla.
Loppuviikolla edessä voi olla käänne lauhempaan suuntaan. Arkistokuva: Pirjo Räisänen, 14.11.2022

Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa vielä 1–5 astetta keskimääräistä kylmempiä, mutta päivittäisennusteiden perusteella sää voi olla lauhtumassa loppuviikkoa kohden. Tämän viikon jälkeen marraskuun lämpötilat näyttävät olevan kuukausiennusteessa melko lähellä ajankohdan keskimääräisiä lukemia. Tällä ja kahdella seuraavallakin viikolla sateita olisi tulossa keskimääräistä enemmän ainakin osaan maata. Edessä saattaa siis olla käänne sateisempaan ja vähitellen lauhempaan suuntaan. Tällä viikolla lunta tulee alkuun runsaasti etenkin maan keskiosassa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 29. lokakuuta. Sää on ollut Suomessa jo pitempään selvästi keskimääräistä kylmempää, mutta vähitellen edessä voi olla muutosta.

– Näyttää siltä, että kylmin vaihe säässä on piakkoin päättymässä Suomessa. Vaikka tämä viikko on kuukausiennusteessa kokonaisuutena meillä ajankohdan keskiarvoihin nähden kylmä, viikon mittaan sää on etenkin etelässä ajoittain jo aiempaa lauhempaa. Seuraavien viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa jo ajankohdan keskiarvojen tuntumassa. Samalla sää muuttuu sateiseen suuntaan, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lue myös: Pyrystä näille alueille vielä jopa 20 senttimetriä lunta

Tämän viikon alkupuolella ja puolivälissä maan etelä- ja keskiosassa tuleekin runsaita sateita. Maan keskiosassa sateet ovat lunta ja etelässä enimmäkseen vettä, mutta paikoin sataa myös lunta.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 29.10.2023)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

30.10.–5.11.

(Viikko 44)

Viikon keskilämpötilat ovat ajankohdan keskiarvoja kylmempiä. Viikko näyttää kuitenkin jakaantuvan kylmempään alkuviikkoon ja lauhempaan loppuviikkoon. Maan etelä- ja keskiosassa on tavanomaista sateisempaa, pohjoisessa sateita tulee ajankohdalle tavanomainen määrä.Hyvä

6.–12.11.

(Viikko 45)

Viikko on keskilämpötilaltaan lähellä ajankohdan keskiarvoja. Lähes koko maassa on tavanomaista sateisempaa.Kohtalainen

13.–19.11.

(Viikko 46)

Viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista, mutta osin on tavanomaista koleampaa. Sateita tulee runsaanpuoleisesti ainakin maan eteläpuoliskolla.Heikko

20.–26.11.

(Viikko 47)

Sää on muuttunut jo huonosti ennustuvaksi. Kuukausiennuste ei ota säähän enää vahvaa kantaa.Heikko

Lokakuun 30. päivä alkanut viikko: Viikon keskilämpötila tavanomaista kylmempi, mutta sää voi lauhtua loppuviikolla – paikoin tulee runsaita lumi- ja vesisateita

Kuukausiennusteen mukaan alkaneen viikon keskilämpötilat ovat Suomessa vielä ajankohdan keskiarvoja kylmempiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Eroa keskiarvoon on maan etelä- ja itäosassa enimmäkseen 1–2 astetta, muualla maassa jopa 2–5 astetta tavanomaista kylmempään suuntaan. Viikon sään ennusteessa on kuitenkin vielä paljon epävarmuutta. Päivittäisennusteiden mukaan näyttää kuitenkin siltä, että vuodenaikaan nähden kylmän sään jakso on päättymässä. Sää muuttuu vaihtelevammaksi ja yleisilmeeltään lauhemmaksi, Joanna Rinne kertoo.

Tiistaina ja keskiviikkona lunta pyryttää etenkin maan keskiosassa ja paikoin pohjoisessa ja etelässäkin. Aivan etelässä sade on enimmäkseen vettä. Kuukausiennusteen perusteella viikko onkin maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista sateisempi. Pohjoisessa sademäärä on ajankohdan keskiarvojen tuntumassa.

– Päivittäisennusteissa tämä viikko on Suomessa vaihteleva. Ennusteissa näkyy niin laajoja matalapaineita ja niihin liittyviä sateita, kuin myös välipäiviä sateista.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa keskimääräinen ylin lämpötila on laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2 ja 0 asteen välillä.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Fennoskandiassa tämä viikko on kuukausiennusteen mukaan ajankohtaan nähden kylmä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Myös osassa Länsi-Eurooppaa on hieman tavanomaista viileämpää, mutta suuressa osassa Eurooppaa on kuitenkin tavanomaista lämpimämpää. Suurin poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on itäisessä Euroopassa.

Sää on Euroopassa tällä viikolla laajalti ajankohdan keskiarvoja sateisempaa.

– Tämä johtuu matalapaineista ja niihin liittyvistä sadealueista, joita liikkuu Eurooppaan Atlantilta yksi toisensa jälkeen, Joanna Rinne sanoo.

Marraskuun 6. päivä alkava viikko: Tavanomaista sateisempaa säätä Suomeen

Ensi viikolle kuukausiennuste näyttää Suomeen ajankohdan tavanomaisten lukemien tienoilla olevia viikon keskilämpötiloja.

– Ensi viikolla lämpötiloissa nähdään Euroopan kartalla selvä kahtiajako. Itäisessä Euroopassa ja Venäjän suunnalla viikko on selvästi ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi, mutta Euroopan läntisellä puoliskolla viikko on keskilämpötilaltaan ajankohdan keskiarvoja viileämpi. Suomi jää näiden alueiden välille. Meillä viikon keskilämpötila vastaa pitkälti ajankohdalle tavanomaisia lukemia, Joanna Rinne sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

– Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan 6. marraskuuta alkavalla viikolla tavanomaista enemmän niin Suomessa kuin laajalti muuallakin Euroopassa. Näyttää siis siltä, että Atlantilta tuleva matalapainetoiminta jatkuu ensi viikollakin vilkkaana.

Marraskuun 13. ja 20. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää marraskuun loppupuoliskon sää?

Kuukausiennusteen mukaan 13. marraskuuta alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa lähellä ajankohdan keskimääräisiä lukemia, osassa maata on hieman tavanomaista kylmempää.

– Suomi pysyttelee yhä ajankohtaan nähden kolean sään ja ajankohtaan nähden lämpimän sään välimaastossa, osin kolealle puolelle kallistuen. Sää jatkuu ennusteen mukaan laajalti Euroopassa ja myös ainakin osassa Suomea tavanomaista sateisempana. Marraskuun 20. päivä alkavan viikon säähän kuukausiennuste ei ota enää vahvaa kantaa, Joanna Rinne toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 1.11.2023 klo 13.09

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat