Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Kyllä tämän hyvänä uutisena voi…
Kuukausiennuste |

Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Kyllä tämän hyvänä uutisena voi ottaa”

Maaliskuista aurinkoa.
Maaliskuista aurinkoa. Kuva: Matti Hietala, Ylistaro, 21.3.2019

Tuore kuukausiennuste näyttää, että sateet vähenisivät maaliskuun loppupuoliskolla. Sää on ennusteen mukaan myös hieman keskimääräistä lämpimämpää.

Viikonloppuna nähdään paikoin aurinkoa, mutta poutainen sää ei kestä pitkään. Ensi viikko näyttää kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä sateisemmalta ja 4–5 astetta tavanomaista lämpimämmältä. Sää on ensi viikolla matalapainevoittoista, lauhaa, sateista ja tuulista.

– Tämän jälkeen ennusteessa näkyy kuitenkin käänne kuivempaan suuntaan. 16. maaliskuuta alkavalle kolmen viikon jaksolle kuukausiennuste ennakoi sateiden osalta keskimääräisiä sademääriä tai ajoittain jopa keskimääräistä kuivempaa. Lämpötilat olisivat 1–2 astetta tavanomaisia korkeampia, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Maaliskuun puolivälissä Keski-Euroopan ylle tulee ennusteen mukaan korkeapaine, joka pitää sateet vähäisempinä Suomessakin.

– Näyttää siltä, että sateisen ja ikuisen marraskuusään jälkeen olisi lopulta tulossa aurinkoisempaa kevätsäätä. Kyllä tämän hyvänä uutisena voi ottaa, toteaa Joanna Rinne.

Tilastojen mukaan vuorokauden keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat maalis-huhtikuun vaihteessa etelässä 4–6 asteessa, maan keskiosassa 2–4 asteessa ja pohjoisessa laajalti 0–4 asteessa, Lapin pohjoisosassa hieman pakkasella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös:
Ensi viikon sää: Lämpötilat jo maalis-huhtikuun vaihteen tyypillisissä lukemissa – sateista ei päästä eroon

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 6.3.2020 klo 19.48

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat