Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lunta tulossa jopa 10–20 senttimetriä kolmessa päivässä – loppuviikolla…
Uutiset |

Lunta tulossa jopa 10–20 senttimetriä kolmessa päivässä – loppuviikolla käänne lämpötiloissa

Talvista maisemaa ja keliä Ylöjärvellä.
Ennusteissa on lisää lumisateita tälle viikolle. Kuva: Ari Branthin, Ylöjärvi, 24.1.2021

Viikon alku on vielä osassa maata lauha, mutta sään ennustetaan kylmenevän koko maassa pakkasille viikon edetessä. Sateita kulkee Suomen yli tiuhaa tahtia. Sateet tuovat laajalti lunta, mutta joukossa on alkuun myös vesi- ja räntäsateita.

Maanantaina plusasteita on mittailtu etelässä ja monin paikoin maan keskiosassakin. Tiistain ja keskiviikon aikana virtaus kääntyy puhaltamaan pääosin pohjoisen suunnalta.

– Viikon mittaan etelässä ja maan keskivaiheilla sää on viilenemään päin. Torstaiksi itäkaakkoinen tuuli pääsee hieman voimistumaan, toteaa Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Useat sadealueet tuovat Suomeen lunta, mutta alkuun sateiden seassa on myös vettä ja räntää.

– Yhteensä tiistain, keskiviikon ja torstain aikana lunta tulee yleisesti 10–20 senttimetriä etelään, maan keskiosaan sekä Kainuuseen. Isossa osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Pohjois-Lapissa lumikertymä on 5–15 senttimetriä, muualla maassa muutamia senttimetrejä. Maahan jäävä määrä on kuitenkin monin paikoin vähäisempi, noin 5–10 senttimetriä. Idässä lumi sataa pääosin tiistain ja keskiviikon aikana, lännessä lunta kertyy vähän väliä viikon mittaan, Jenna Salminen sanoo.

Sadealueita liukuhihnalta Suomen yli

Maanantaina sadealue kulkee kaakosta kohti luodetta. Sateita tulee lumena, räntänä sekä vetenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Myös tiistaina on siis liikkeellä sateita.

– Lapin yllä kulkee lumisateen alue kohti koillista. Maan etelä- ja itäosaan puolestaan leviää tiistain mittaan etelän ja kaakon väliltä lumisateen alue, mutta lauhan sään takia päivällä voi tulla paikoin räntä- ja vesisadettakin.

Muualla maassa on paikallisten lumikuurojen mahdollisuus. Sää on laajalti pilvistä, mutta etenkin tiistaina päivällä pohjoisessa pilvipeite voi paikoin rakoilla.

Tiistaina päivälämpötila on etelässä ja maan keskiosassa nollan molemmin puolin, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on pikkupakkasta. Pohjoisessa lämpötilat vaihtelevat Kainuun nollan tienoilta Käsivarren kärjen 15–20 pakkasasteeseen, paikoin Käsivarren päässä voi olla yli 20 pakkasastettakin. 

Katso videolta ennuste perjantaille asti!

Keskiviikon vastaiseksi yöksi Lapin sateet väistyvät. Etelämpänä sadealue alkaa levitä länteen ja Kainuun suunnalle. Kaakonkulmalla sää poutaantuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Keskiviikkona lumisateet painottuvat länteen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, mahdollisesti lumisateita yltää myös Etelä-Lappiin. Idässä tulee lumikuuroja, päivällä kaakonkulmalla voi tulla paikoin vetisempääkin sadetta. Lapin pohjoisosaan saattaa yltää lumikuuroja Jäämeren suunnalta, muuten Lapissa on pääosin poutaa. Pilvipeite voi rakoilla mahdollisesti idässä, muualla on laajalti pilvistä.

Keskiviikon päivälämpötila on yhä etelässä ja idässä nollan molemmin puolin, lännessä on jo laajemmin pikkupakkasta. Pohjoisessa päivälämpötila vaihtelee Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Utsjoen Lapin viiden pakkasasteen vaiheilta Keski-Lapin ja Käsivarren 10–15 pakkasasteeseen, Käsivarren kärjessä on mahdollisesti jälleen kylmempää.

Torstain vastaiseksi yöksi hajanaiset lumisateet yleistyvät Lapissa.

Sää kylmenee loppuviikolla

Tämän hetken ennusteen mukaan sää kylmenee torstaina. Liikkeellä olevat sateet ovat yleisesti lunta.

– Sadealue Suomen yllä muuttuu hajanaisemmaksi. Runsaimmat sateet painottuvat torstaina länteen ja pohjoiseen. Päivällä poutaisinta on Itä-Suomessa, vaikkakin yksittäisten lumikuurojen mahdollisuus on olemassa. Illan mittaan itään saattaa kulkeutua jo uusia lumisateita, Jenna Salminen ennustaa.

Sää on jälleen yleisesti pilvistä.

– Torstaina päivällä etelässä ja maan keskivaiheilla päivälämpötila on 0–5 pakkasastetta, lauhinta on lounais- ja etelärannikolla sekä lounaissaaristossa. Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ollaan viiden pakkasasteen ja Kainuussa 10 pakkasasteen ympäristössä. Muualla pohjoisessa on päivällä pääosin 10–15 pakkasastetta, rakoilevan pilvisyyden alueilla paikoin kylmempääkin.

Loppuviikolla ennusteen epävarmuus kasvaa. Mahdollisesti tulossa on matalapaine, joka tuo lisää lumisateita.

– Muutokset tuon matalapaineen liikkeissä määrittelevät, pysytäänkö Suomessa laajalti pikkupakkasilla vai alkaako etelässäkin pakastua taas reippaammalla otteella. Lapissa kylmenevä sää vaikuttaisi todennäköisemmältä, Jenna Salminen toteaa.

Tämän hetken ennusteen mukaan yli 20 pakkasasteen lukemat olisivat yleistymässä loppuviikolla, todennäköisesti perjantain vastaiseksi yöksi Lapin pohjoisosassa sekä viikonlopun mittaan laajemmin etenkin Lapissa selkeillä alueilla. Yli kymmenen asteen pakkasia öisin voi olla loppuviikolla alkuun etenkin lännessä, mahdollisesti laajemminkin paikoin etelässä ja idässä pilvisyydestä riippuen.

Lue seuraavaksi: Tämä tiedetään nyt lopputalven säästä – uudesta kuukausiennusteesta harmaita hiuksia meteorologille

Karita Kontula-Sokka

Päivitetty 25.1.2021 klo 15.11

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat