Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Lähipäivinä satelee edelleen – onko sää muuttumassa kesäkuun lähestyessä?
Uutiset |

Lähipäivinä satelee edelleen – onko sää muuttumassa kesäkuun lähestyessä?

Sateinen loppukevään päivä. Horisontissa näkyy myös mahdollinen kangastus.
Sää on ollut kuluneella viikolla paikoin sateisen kolea. Kuva: Matti Hietala, Vaasan seutu, 22.5.2021

Toukokuun viimeinen kokonainen viikko on alkamassa, ja viime aikojen runsaat sateet sekä Lapin sulavat lumet ovat tuoneet paikoin tulvia. Ensi viikolla sataa vielä ajoittain ja paikoin on vuodenaikaan nähden koleaa, mutta kesäkuun lähestyessä lämpötila voi jo nousta kesäiseksi.

Tänään sunnuntaina kaakosta työntyi sadealue vähitellen kohti pohjoista. Maanantai alkaakin sateisena maan itäosasta eteläiseen Lappiin yltävällä alueella, ja Lapissa, Koillismaalla sekä Kainuussa osa sateesta tulee lumenakin. Päivän kuluessa enimmät sateet väistyvät jo idästä.

Etelässä sekä monin paikoin Länsi-Suomessa sää on maanantaina aurinkoinen, etelässä voi tulla jokunen iltapäiväkuuro. Kohtalainen tuuli puhaltaa etelässä lännestä, pohjoisessa vähän heikommin koillisesta.

Lämpötila kohoaa etelässä 15–20 asteeseen. Maan keskiosan aurinkoisilla alueilla on 10–15 ja pohjoisessa 2–8 astetta; etenkin Kainuussa on koleaa.

Tiistaina pilvisyys on koko maassa melko runsasta, mutta sää on enimmäkseen poutainen ja tuuli päivällä heikkoa. Lämpötila on päivällä etelässä ja lounaassa 13–18, muualla maan keskiosassa 10–15 ja pohjoisosassa 5–10 astetta.

Lue myös: Mitä hyötyä ja haittaa sateesta on?

Lounaasta sadetta

Jo keskiviikon vastaisena yönä itätuuli voimistuu etelässä kohtalaiseksi. Matalapaine lähestyy ja keskiviikkona lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan paikoin runsastakin sadetta ja puuskaista itätuulta. Päivälämpötila jää tämänhetkisen ennusteen mukaan suuressa osassa maata 8–13 asteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Keskiviikon sateita tulee paikoin alueilla, joissa vesistöjen pinta on jo ennestään korkealla. Paikallisten tulvien jatkuminen on siis mahdollista. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Lapin joissa tulvahuippu on jo monin paikoin saavutettu ja siellä myös lähipäivien sateet jäävät heikoiksi ja paikallisiksi, mutta lännessä vedenpinta voi vielä paikoin nousta.

Joen vedenpinta nousi kevättulvan aikaan Karigasniemellä.
Joen vedenpinta nousi kevättulvan aikaan Lapissa Karigasniemellä. Kuva: Tarja Kouvo, Utsjoki, 19.5.2021

Loppuviikosta jo vähän lämpenevää?

Torstaina vielä sää on epävakainen ja sateita tulee paikoin etelässä sekä maan keskivaiheilla, ukkoskuurotkin ovat mahdollisia. Viikonlopun lähestyessä sääennusteen epävarmuus kuitenkin kasvaa: lämpötila nousee, mutta kuinka paljon?

Pohjois-Eurooppaan on todennäköisesti vähitellen vahvistumassa korkeapaine. Jos Fennoskandia jää sen reunalle, kuurosateinen sää voi jatkua vielä toukokuun loppuun asti. Jos taas korkeapaine leviää Suomen ylle, se tarkoittaisi tässä tilanteessa melko aurinkoista säätä sekä osassa maata lämpötila voisi nousta 20 asteen vaiheille tai ylikin. Lähipäivät näyttävät, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu; myös viimeisimmän kuukausiennusteen mukaan kesäkuun ensimmäisen viikon keskilämpötila voi jo nousta ajankohtaan nähden tavanomaiseksi.

Lue seuraavaksi: Ukkosmyräkät mylläsivät Suomessa: Näin salamoi vaikuttava vyörypilvi – katso video!

Anna Latvala

Päivitetty 23.5.2021 klo 18.24

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat