Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Takana yksi talven toistaiseksi kylmimpiä öitä – torstaina sää muuttuu…
Uutiset |

Takana yksi talven toistaiseksi kylmimpiä öitä – torstaina sää muuttuu ja lännestä leviää lumisadetta

Kevättalvella aurinko alkaa jo lämmittää päivisin, mutta öisin voi olla kireää pakkasta.
Kevättalvella aurinko lämmittää jo vähän, mutta öisin on vielä ajoittain kireää pakkasta. Kuva: Lukijan kuva, Lempäälä, 22.2.2023

Kylmä korkeapainesää on käväisemässä Suomessa, mutta jo torstaina tuuli voimistuu ja lännestä leviää lumisadetta.

Keskiviikon vastainen yö ja keskiviikkoaamu olivat tämän talven toistaiseksi kylmimpien joukossa, ja kireää pakkasta oli monin paikoin.

Yli 30 asteen pakkasta mitattiin sekä pitkin Lappia että myös yksittäisillä havaintoasemilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Eteläisen Suomen kylmin lämpötila oli Lappeenrannan Konnunsuon −27,8 astetta.

Kittilän Lompolonvuomassa mitattiin kuluvan helmikuun toistaiseksi kylmin lämpötila, −33,4 astetta. Talven tähän asti kylmimpänä pysyi edelleen Muonion tammikuinen 34,8 pakkasastetta.

Kireä pakkanen vaihtuu lumisateeseen

Keskiviikkona illalla ja alkuyöstä on edelleen kylmää. Pakkasta on suuressa osassa maata 10–20 astetta, lähinnä länsirannikon tuntumassa jää paikoin lauhemmaksi. Itä-Suomesta Itä-Lappiin yltävällä alueella lämpötila laskee paikoin jälleen 20–30 pakkasasteeseen.

Torstain vastaisen yön kuluessa kireät pakkaset painottuvat vähitellen itäisen Suomen selkeille ja heikkotuulisille alueille. Maan länsi- ja pohjoisosassa etelätuuli voimistuu ja pilvisyys lisääntyy, ja länsirannikolla sekä Pohjois-Lapissa puuskat ovat jopa kovia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue myös: Milloin pakkanen on kireää? Näin määritelmä vaihtelee eri puolella Suomea

Ensimmäiset lumisateet yltävät torstaiaamuun mennessä jo läntisimpään Suomeen ja Länsi-Lappiin. 

Katso videolta sääennuste perjantaille asti!

Torstain aikana lännestä leviää lumisadetta koko maan pituudelta, ja rintama liikkuu hiljalleen kohti itää. Samalla sää pilvistyy, ja Suomessa puhaltaa kohtalainen etelänpuoleinen tuuli.

Ajokeli on lumisateisilla alueilla huono sekä heikkenevän näkyvyyden että paikoin tielle kertyvän lumen vuoksi. Varsinkin Lounais-Suomessa myös lauhtuva sää lisää teiden liukkautta.

Vuorokauden aikana lunta sataa enimmäkseen 1–10 senttimetriä, Keski- ja Pohjois-Lapissa monin paikoin 5–15 senttimetriä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pakkasta on torstaina päivällä maan etelä- ja länsiosassa enimmäkseen 0–5 astetta, ja Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla lämpötila kohoaa nollan tuntumaan tai vähän suojan puolelle. Maan itä- ja pohjoisosassa on 5–13 pakkasastetta, kylmintä on aivan idässä Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella. 

Loppuviikolla sateet vähenevät

Perjantain vastaisena yönä lunta sataa vielä maan etelä- ja itäosassa sekä Kainuussa. Tuuli heikkenee, ja pakkasta on etelässä 1–5 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 5–15 astetta ja pohjoisosassa 10–20 astetta.

Vastasataneen lumen alla voi olla liukasta jäätä.
Sää muuttuu loppuviikon aikana jälleen poutaisemmaksi ja kylmemmäksi. Kuva: Matti Hietala, Vähäkyrö, 18.2.2023

Perjantaina pilvipeite rakoilee ja enää siellä täällä satelee vähän lunta. Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 1–6 pakkasasteessa, pohjoisosassa 4–10 pakkasasteessa.

Viikonloppuna sää taas vähän kylmenee, mutta lumisateet jäävät vähiin ja aurinkokin näyttäytyy monin paikoin.

Lue seuraavaksi: Uuden kuukausiennusteen mukaan lähiviikot ovat vaihtelevia – maaliskuun puolella näkyvissä kylmempi signaali

Anna Latvala
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Päivitetty 22.2.2023 klo 15.10

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat