Sää jatkuu syksyisen kylmänä – ei merkkejä lämpenemisestä
Suomessa puhaltaa kylmä pohjoistuuli ja sää jatkuu ensi viikolla koko maassa varsin syksyisissä lämpötiloissa.
Suomen länsipuolella on korkeapaine ja Suomeen virtaa kylmää ilmaa Jäämereltä. Säässä ei viikon mittaan suuria muutoksia tapahdu, sateet jäävät vähäisiksi ja lämpötilat jäävät selvästi tavanomaista kylmemmiksi.
Kuluneen viikonlopun yöt olivat kylmiä varsinkin etelässä. Yölämpötila käväisi nollan tuntumassa Pohjanmaalla sekä Lapissa, mutta toisaalta myös Etelä-Suomessa. Kylmintä oli Vihdissä, siellä lämpötila laski vajaat kaksi astetta pakkaselle sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna.
Viikko alkaa enimmäkseen poutaisena
Maanantaina sää on enimmäkseen poutaista ja aurinko näyttäytyy ainakin paikoitellen, todennäköisimmin länsirannikon tuntumassa. Iltapäivällä ja illalla Lappiin saapuu pohjoisesta sateita, myös idässä yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia.
Maanantain päivälämpötila jää suuressa osassa maata 10 asteen tienoille. Tällaiset lämpötilat ovat jopa yli 5 astetta tavanomaista kylmempiä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tiistaina idässä ja pohjoisessa sateita
Tiistaina heikot sadekuurot yleistyvät maan itä- ja pohjoisosassa. Maan länsiosassa sää jatkuu poutaisena ja aurinko ainakin näyttäytyy. Pohjoisenpuoleinen tuuli on heikkoa.
Tiistain päivälämpötila kohoaa Lounais-Suomessa paikoin 15 asteeseen. Toisaalta idän sateisilla alueilla jäädään alle 10 asteeseen.
Loppuviikolla poutaa, mutta edelleen viileää
Keskiviikosta eteenpäin säässä ei suuria muutoksia tapahdu. Pilvisyys on edelleen runsasta ja vähäisiä sadekuuroja voi tulla etenkin idässä, enimmäkseen sää on poutaista. Lämpötilat pysyttelevät lähellä 10 astetta, eikä merkkejä lämpenemisestä ole ainakaan hetkeen näkyvissä.
Päivitetty 5.9.2022 klo 15.01